torstai 10. marraskuuta 2016

Beautyblenderin ja meikkisiveltimien syväpuhdistus

Eräänä päivänä YouTuben ihmeellisessä maailmassa eksyin videoon, jossa puhdistettiin Beautyblenderit kunnolla kaikista meikkijämistä. Kyseiset meikkisienethän tulisi pestä joka käytön jälkeen, mutta kokemuksella voin kertoa, ettei ne töhnät niistä kunnolla lähde, vaan meikkisieniin jää aina inhottavia laikkuja. Samalla mönjällä videossa syväpuhdistettiin myös meikkisiveltimet, joten päätin kokeilla sitä!

Homma on helppo ja halpa: tähän tarvitaan ainoastaan astianpesuainetta ja kookosöljyä. Lisäksi kannattaa varata pieni kulho ja lusikka. Nappaa lusikalla kookosöljyä kulhoon ja törttää sekaan tiskiainetta. Sekoita. Suosittelisin laittamaan aineita suhteessa yksi osa kookosöljyä ja vähintään kaksi osaa tiskiainetta. Jos kookosöljyä laittaa liikaa, jää siveltimet öljyisen tuntuisiksi.




Kun seos on tarpeeks siloista, kostuta meikkisienet ja siveltimet ja dippaile niitä töhnässä aikansa. Hiero seos sieniin ja siveltimiin ja huuhtele meikkivälineet huolella. Kuten alla olevasta kuvasta näkee, oli mun Beautyblenderit melko ällöttäviä ennen pesua. 




Lopputuloksena on puhtaat, raikkaantuoksuiset siveltimet ja meikkisienet, jotka kannattaa kuivattaa puhtaan pyyhkeen päällä.



6 kommenttia:

  1. Tätä on kyllä pakko kokeilla! Multa nimittäin on juuri loppumassa meikkivälineille tarkoitettu puhdistusaine, joten tuli loistavaan saumaan tämä vinkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos on hyötyä! Kannattaa kyllä olla varovainen, ettei laita kookosöljyä liikaa varsinkaan meikkisiveltimille, sillä ne saattaa jäädä muuten rasvasen tuntuseks.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus! pakko myöntää että ite en oo vielä kertaakaan pessyt mun beauty blenderiä mutta nyt on kyllä pakko :D! tosi kivanoloinen blogi sulla ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos vinkistä oli hyötyä! :)

      Poista
  3. I'v recently moved to Finland, from Brazil and Im trying to look for more bloggers from here, to have friendship online as it kind difficult in real world. I would apreciate creat contents in partnership with you or if you would help me to meet people around.
    moimoi
    Bela.
    A Bela, não a Fera | Youtube A Bela, não a Fera | Fã Page no Facebook

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi! In which city do you live now? I don't actually know well that many bloggers myself, so don't know if I can help in that area :)

      Poista