Viime sunnuntaina vierailtiin Porissa, jossa järjestettiin tänä vuonna Suviseurat. Suviseurat on vanhoillislestadiolaisten jokavuotinen kesäjuhla ja me päädyttiin sinne siitä syystä, että poikaystävän perhe on lestadiolainen ja hän on itse eronnut lestadiolaisuudesta 15-vuotiaana. Tämän jälkeen hän ei "suviksissa" ollut käynyt, mutta koko meidän seurusteluajan kuitenkin puhunut siitä, miten olis hauska käydä kattomassa, millaista Suviseuroissa nykyään on. Mikäpäs oliskaan ollut parempi päivä vierailla tällasissa juhlissa, kuin Gunnareiden keikan jälkeinen päivä. :D Jotain tän tapahtuman koosta kertoo se, että pelkästään lauantaina kävijöitä oli 87 000 ja ehtoolliselle osallistui yli 20 000 ihmistä. Monet puhui siitä, miten ulkopuolisia, ei-lestadiolaisia tuntui käyvän näissä Suviseuroissa aiempia vuosia enemmän, mikä johtui varmasti siitä, että tapahtuma oli tänä vuonna poikkeuksellisesti kaupungin keskustassa.
Mulle vanhoillislestadiolaisuus on tullut tutuksi näiden kuuden vuoden aikana, jotka on Henrin kanssa oltu yhdessä. Oon myös kuullut paljon juttuja Suviseuroista, joten sinänsä mikään ei tullut suurena yllätyksenä mulle. Kentällä ja leirintäalueilla juoksenteli paljon sokerihumalassa olevia lapsia ja mun silmiin näytti siltä, että joillain tosi nuorilla tytöilläkin oli vauvoja sylissä. Tämäkään ei sinänsä yllättänyt, sillä kyllähän 18-19 -vuotiaat on ja näyttää tosi nuorilta ja monella sen ikäisellä lestadiolaistytöllä on jo ensimmäinen lapsi.
Asia, mikä kävi selvästi ilmi Suviseuroista ja esimerkiksi poikaystävän suvun erinäistä juhlista, on muiden auttaminen ja talkootyön voima. Koko seurat järjestetään talkoovoimin ja ainakin omiin silmiin kaikki sujui mallikkaasti. Monista lestadiolaisista tulee yrittäjiä ja varmasti sillä on tekemistä asian kanssa, että heidät opetetaan pienestä pitäen vastuuntuntoisiksi ja ahkeriksi työntekijöiksi aina Suviseuroista lähtien. Suviseuroissa lapset voivat esimerkiksi myydä jäätelöä, auttaa myymälässä tai kerätä roskia, josta he saavat palkaksi ruoka- ja kahvilipukkeita.
Ympäri aluetta, aina leirintäalueita myöten on pystytetty kaiuttimia, joista kentän teltassa pidettävät saarnat ja laulut kuuluvat. Ne ei kuulunut mitenkään häiritsevän kovaa ainakaan leirinnässä, mutta teltan lähistöllä ne rupes vähän ahdistamaan mua. Muuten Suviseuroissa ei tullu missään vaiheessa sellainen olo, että kukaan tuputtaisi uskontoa tai yhtään mitään siihen liittyvää. Ainoa tuputusta etäisesti muistuttava, mihin törmäsin, oli yli-innokkaiden, noin 10-vuotiaiden jätskimyyjien kaupittelu. :D Etukäteen pelkäsin uskovaisten tuijottavan mua paheksuvasti meikkeineni ja tatuointeineni, mutta en kokenu häiritsevää tuijotusta oikeastaan missään vaiheessa. Ehkä hieman normaalia enemmän tuijotettiin ainoastaan sillon, kun käveltiin alueelle hihattomissa vaatteissamme, jolloin molempien tatuoinnit oli näkyvissä. Myöhemmin kentän ihmispaljoudessa, pitkähihaiset päällä saatiin olla ihan rauhassa, mitä nyt vastaan tulleita poikaystävän sukulaisia piti jäädä jututtamaan vähän väliä. :D Muutenkin oon kokenu, että saan olla oma itteni Henrin sukulaisten seurassa, eikä mun tarvii mitenkään rajottaa pukeutumistani tai meikkaamistani. Ainoa juttu, mihin kiinnitän huomiota on se, että yritän olla kiroilematta, minkä kyllä joutuisin tekemään muutenkin ainakin lapsien kuullen.
Kaikkiaan Suviseuroista jäi neutraali fiilis. Paikanpäällä tiedostin olevani ulkopuolinen, mutta minkäänlaista paheksuntaa tai syrjimistä en kokenu. Mikäli poikaystävä haluaa Suviseuroissa vielä joskus päiväseltään käydä, voin harkita mukaan lähtöä. Ensi vuonna Suviseurat järjestetään Keski-Suomessa Äänekoskella, joten mikäli satut olemaan niillä suunnilla, kannattaa omia lestadiolaisia koskevia ennakkoluuloja käydä kumoamassa.
