Sunday 26 July 2015

Qstock 2015

Oulussa oli Qstock nyt perjantaina ja lauantaina, joten siellähän minäkin olin kamerani kanssa! Festarit on niin parhautta, vaikka toipumiseen meneekin yleensä se päivä tai kaks. :D Loppuunmyydyn festarin esiintyjistä löyty paljon kaikkea aina Elastisesta Amarantheen, Apocalypticaan, The Soundsiin, Nightwishiin ja ylläriesiintyjä HIMiin. Aattelin tehdä nää postaukset samaan tyyliin kun Ruissin kanssa, eli ekana tällanen yleispostaus ja sen lisäks muutamista bändeistä omansa.


















Huomas kyllä et festarit oli Oulussa, porukka ja työntekijät oli niin lepposia ja mukavia. Juttelin monien tuntemattomien kanssa ja lähes poikkeuksetta työntekijätkin alko höpistä mukavia. Jotenkin tuli kotosa olo, kai Oulu on sit jollain tapaa samantyylinen kun Savo ja Kuopio? Oon ikuisesti savolainen, vaikken siellä enää asukaan.

Ainoot miinukset mitä Qstockista on sanottavana, liittyy alueen rajalliseen kokoon ja tiukkaan aikataulutukseen. Varsinkin päälavan anniskelu oli ihan järkyttävän tukossa, meillä kesti vartti päästä sieltä pois jengin lähtiessä siirtyy toista lavaa kohti. Ymmärrettävästi tilaa ei oo enempää kun festarialue koostuu parista saaresta, mut siinä tapauksessa lippuja ei pitäis myydä niin paljoa. Yleensä välttelen festarialueella liikkumista sillon, kun isoimmilla lavoilla oleva esiintyjä lopettelee, mut toi tungos oli ihan ennenkuulumatonta. Vähän rupes ahdistaa ja pelottaa kameran ja repun puolesta.. Aikataulutuksessa mätti vähän se, että bändit alotti aina tasalta. Esimerkiks jos päälavan esiintyjä lopetti klo 17, alotti Kalevalavalla toinen heti samalla kellonlyömällä. Tän takia joiltain keikoilta piti lähteä kesken, varsinkin kun pittiin kuvaamaan mennessä tulis paikalla olla hyvissä ajoin. Vähän jäi harmittaa, etten nähny Apocalypticaa kokonaan tän takia.

Vaikka keskimäärin kuuntelenkin raskaampaa musiikkia, niin pitihän sitä käydä kuvaamassa Elastisen ja Olavi Uusivirran keikat. Myös SANNI mua kiinnosti, Ruissin setistä kun myöhästyin. Pakko kyllä sanoa sekin, että Amaranthe oli positiivinen yllätys! Tiesin kyllä bändin olevan hyvä, mutta sitä ei oo silti kauheesti tullu kuunneltua. Meno oli muutenkin kohillaan ja naislaulaja niin kaunis, et melkein rupes mullakin kuola valumaan. :D Pitää selkeesti tutustua bändiin tarkemmin.

Kaikenkaikkiaan Qstockista jäi hyvä fiilis, yli kakstuhatta kuvaa ja jäätävä väsy. Rusketuinkin vähän ja onnistuin kevyesti polttaa nenäni, sillä huonoista sääennusteista huolimatta arska paisto suurimman osan ajasta!

2 comments:

  1. Moi! :) Mäki olin qstockissa lauantaina ja pakko sanoa, että se väen paljous yllätti totaalisesti :D Amaranthe oli kyllä aivan loistava livenä, oot saanu otettua tosi hyviä kuvia! :) Ite satun olemaan sellanen tapaus, että jos keksityn enemmän fiilistelyyn nii siinä samassa meinaa unohtua kuvien ottaminen :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka :) Mä oon ollu kerran aiemmin Qstockissa, se oli vuonna 2012, eikä siltä ajalta kyllä jääny tollasia ryysiksiä mieleen. Muistan vaan, et jotain pullonkauloja siellä muodostu niihin siltoihin, mut nythän anniskelut tuntu olevan pahimpia. Amaranthe oli kyl hyvä ja kiitos! Sama homma mulla ton kuvien ottamisen suhteen, eli yleensä joko fiilistelen, enkä ota kuvia ollenkaan, tai sit oon pressinä ja näpsin ne kolme ekaa biisiä kuvia, minkä jälkeen keskityn fiilistelyyn.

      Delete