Friday 24 February 2017

Suloinen srilankalainen rantakaupunki Unawatuna

Yövyttiin puolet meidän 10 yön Sri Lankan reissusta suloisessa Unawatunan kaupungissa. Unawatunaan pääsee Colombon lentokentältä autolla noin 2,5 tunnissa ja se sijaitsee lounaisrannikolla 5 kilometrin päässä historiallisesta Gallen kaupungista. Olin etukäteen lukenut Unawatunan olevan sekä persoonallinen paikka kauniine rantoineen, että ylikansoitettu turistihelvetti. Jännityksellä odotin kaupungin todellisen luonteen paljastumisen lisäksi meidän hotellia, joka arvosteluiden mukaan sijaitsee viidakon keskellä!





En nyt olisi sanonut hotellin sijaitsevan keskellä viidakkoa, mutta keskellä luontoa se todellakin oli. Bongailtiin altailla löhöten oravien, liskojen ja lintujen lisäksi apinoita ja koko hotellialue oli todella vehreä ja hotelli ympäröity kasvillisuudella. Matkaa lähimmille ravintoloille oli kuitenkin vain satoja metrejä ja rannalle käveli viidessä minuutissa. Muutenkin Unawatuna on keskellä luontoa, eikä viidakkoonkaan ole pitkä matka.








Unawatunassa mut hurmasi upean, kirkasvetisen rannan lisäksi sympaattiset pienet ravintolat ja putiikit, joissa paikalliset mammat myy ompelemiaan vaatteita. Unawatunasta löytyy myös pari erilaisia retkiä ja kuljetuspalveluita tarjoavaa matkatoimistoa. Hedelmälassin, rotin (paikallinen lettumainen herkku) ja aamupalan täältä saa edullisesti. Heti ekana iltana meitä yritettiin kusettaa ravintolassa lisäämällä palvelumaksu laskuun, vaikka ruokalistassa sen kerrottiin kuuluvan hintoihin. Muuten koko loppureissun aikana ei tällaisiin ikäviin tapauksiin törmätty lainkaan, eli poikkeuksellisen vähillä kusetusyrityksillä selvittiin.



Turisteja alueella oli suhteellisen paljon, mikä ei kylläkään haitannut meitä sillä örveltämistä ei näkynyt, ravintolat eivät olleet ylihintaisia ja täällä sai olla rauhassa. Valtaosa turisteista oli rinkat selässä kulkevia reppureissaajia, mikä kertoo alueen luonteesta olennaisimman. Ärsyttäviä sisäänheittäjiä tai kaupittelijoita ei juuri näkynyt, eli muista turisteista huolimatta kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen kanariahelvetti. Tietysti paikallisten asutusalueella olisi varmaan halvempaa ja joidenkin itseään ainoina oikeina travellereina pitävien mielestä autenttisempaa, mutta siellä joutuu myös kestämään jatkuvan huomion keskipisteenä olemista eikä palveluita ole samalla tavalla saatavilla. Kannattaa myös muistaa, että Sri Lankassa on omat hinnat paikallisille ja turisteille, joten varmasti paikallisten alueillakin osataan pyytää korkeampaa hintaa turisteilta.



Sri Lankassa on paljon kulkukoiria ja vapaana tai lieassa olevia lehmiä, joten niihin törmäämiseltä ei voinut Unawatunassakaan välttyä. Yksi reissun mieleenpainuvimmista tapauksista liittyykin rannalla olleeseen koiraan. Uimassa ollessa päädyin paijailemaan vedessä ilakoivaa, elämästä nauttivaa kultaistanoutajaa, joka kutsuttaessa tuli etutassut ojossa halaamaan! Kultainennoutaja ei tosin varmastikaan ollut kulkukoira vaan jonkun lemmikki, mutta ihana tapaus joka tapauksessa. Me löydettiin reissun aikana myös paikallisen kauppiaan mäyräkoira, jota rapsuteltiin aina, kun siihen törmättiin.

Jos reissu Sri Lankaan on suunnitelmissa ja rantakohde kiinnostaa, mutta muut turistit eivät ahdista, suosittelen lämmöllä Unawatunaa. Unawatuna oli meidän ylivoimainen lemppari meidän kahden tukikohdan, Kalutaran ja Unawatunan välillä.

12 comments:

  1. Sri Lanka kiinnostaa asteikolla "tuonne voisi joskus mennäkin". Ihan heti ei matka kyllä tule toteutumaan. Ehkä haluaisin löytää vielä pienemmän paikan, jossa rannalla olisi vähemmän väkeä. Nättihän tämäkin kyllä oli. Rantakoirat on kivoja! Kuubassa rantakoira tuli ihan kylkeen kiinni makaamaan, kun pötköttelin hiekalla ja rakasti silitystä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hiljaisempia, pienempiä rantakyliäkin maasta löytyy varmasti yllin kyllin. :) Koirat ja rantakoirat on ihania, huippuja tuollaiset kohtaamiset! Tuo kuvassa näkyvä kaveri hengaili melkein meidän pyyhkeiden päällä. Käsitimme, että tuli meidän luo "turvaan", pakoon kaikkea hässäkkää ja muita koiria.

      Delete
  2. Sri Lanka on kyllä itselleni aivan tuntematon kohde. En ole juurikaan edes lukenut sitä käsitteleviä juttuja, joten ihan hauska nähdä vähän kuvamateriaalia sieltä ja lukea kokemuksia. Sri Lanka ei ole koskaan kuulunut haavekohteiden kärkeen, mutta ei se mitenkään poissuljettua ole, etteikö sinne joskus tulisi lähdettyä. Ehkä hieman rauhallisemmat rannat kiinnostaisivat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin se oli itsellekin, ennen kuin ruettiin matkaa varailemaan. :D Rauhallisempia rantoja sieltä löytyy paljon, sillä kuvissa näkyvä on yksi maan suosituimmista rannoista ja kuvat otettu vielä viikonloppuna, kun paikalliset tulivat valtaamaan rantaa vapaapäivän kunniaksi.

      Delete
  3. Minusta reissulla on kiva, jos on mahdollisuus molempiin: joku päivä on kiva olla isommalla ja suositummalla rannalla, jossa on menoa ja paljon palveluja. Joskus sitten taas on kiva sulkeutua pienelle ja rauhalliselle rannalle vaikka omien eväiden kanssa.

    Lutunen rantakoira. Kiva lukea Sri Lankan juttuja ja mukavan paljon kuvia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toi on kyllä ihan totta, välillä on kiva olla rauhassa ja välillä seurailla paikallista menoa ja muita turisteja. :) Kiitos!

      Delete
  4. Se on aina plussaa, kun sisäänheittomeininki puuttuu. Mun suosikkikohteita taitaakin yhdistää just se, että välttyy siltä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sama juttu muuten mulla, en ookaan aiemmin hoksannu :D

      Delete
  5. Kuulostaa mukavalta lomailua ajatellen, että on sopivasti paikallisuutta, mutta myös kaikki tarvittavat palvelut. Mummojen käsityöt kuulostaa sympaattiselta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, sopiva tasapaino. Sisko ostikin yhden käsityönä tehdyn paidan (joka tosin oli noin 35-vuotiaaan naisen tekemän, ei mummo-ikäisen :D).

      Delete
  6. Kanariahelvetti :D Onneksi Sri Lanka näyttäytyi monista kanssaturisteista huolimatta mukavalta mestalta! Tää on kyllä sellaisena kohteena että pakko joskus käydä. Toki en ole ihan varma olisiko se mun valinta just tää kaupunki mutta hyvä laittaa korvan taakse! :) Ihania kuvia, tulee kaukokaipuu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sri Lankasta kyllä löytyy valinnanvaraa ja reissuun kannattaa yhdistää useampi kohde kerralla. :)

      Delete