Tuesday 23 January 2018

Päiväksi Bratislavaan Budapestistä

Viikonloppua vietettiin Budapestissä, josta käsin päädyin käymään Bratislavassa päiväreissulla. Budapest oli tuttu jo puolentoista vuoden takaiselta käynniltä, joten halusin nähdä myös kokonaan uuden kaupungin ja maan. Oltiin reissussa poikaystävän töiden vuoksi ja koska hänellä meni lauantai palaverissa, oli se paras päivä Slovakian pääkaupungissa vierailulle.

Päädyin matkustamaan Bratislavaan junalla, johon ostin meno-paluulipun suoraan Budapestin rautatieasemalta puolisen tuntia ennen junan lähtöä. Edestakainen matka maksoi 17,50€ ja lippu on kuukauden voimassa, jona aikana voi matkustaa haluamallaan junalla kerran suuntaansa. Hinta on kiinteä, eli se on sama kaikille tuon välin junamatkoille päivästä ja lähtöajasta riippumatta. Nykyään valtaosa Bratislavan junista lähtee Budapestissä läntiseltä juna-asemalta, eli Nyugati pályaudvarilta, jonne pääsee oikeastaan kaikkialta kaupungissa metrolla tai bussilla. Matkassa menee noin 2,5 tuntia ja ainakin mun matkustaessa se oli molempiin suuntiin mennessä perillä 10-20 minuuttia aikataulusta jäljessä. Aikataulut löytyy kätevästi täältä.






Bratislavaan päästyä lähdin samantien Google Mapsin avustuksella talsimaan keskustaa kohti, tarkoituksena mennä ensin vanhaan kaupunkiin. Matkalla satuin vahingossa kivalle puistoalueelle, joka osoittautui presidentinlinnan "takapihaksi". En etukäteen ollut ees tietoinen tän kauniin linnan olemassaolosta, joten ihan hyvä että satuin sen luo. Presidentinlinnalta suuntasinkin toiselle linnalle, sillä Bratislavan linna näkyi jo kukkulan laella. Bratislavan linna oli mua etukäteen eniten kiinnostanut nähtävyys, sillä olinhan ihastunut esimerkiksi Budan linnaan ja myös Prahan linnan alue osoittautui viime vuonna näkemisen arvoiseksi. Kun odotukset oli korkealla, oli Bratislavan linna pienoinen pettymys, sillä se on melko pelkistetty ja pienehkö ainakin Budan ja Prahan linnoihin verrattuna. 





Bratislavan linnalta oli hyvät opasteet vanhaan kaupunkiin, joten ihan hyvä että olin jättänyt sen viimeiseksi, sillä Maps ei jostain syystä osannut kovinkaan hyvin neuvoa sinne. Vanhasta kaupungista tuli mieleen tuttuakin tutumpi Tallinnan vanha kaupunki, mikä ei ole yhtään huono juttu! Sieltä löytyi myös useampi houkutteleva kahvila, joista yhteen päädyin viettämään aikaa kakkupalan äärellä. Tässä vaiheessa myös tein päätöksen, että lähtisin aiottua aiemmalla junalla takaisin Budapestiin, sillä keli huononi koko ajan ja koin jo saaneeni tarpeeksi irti suhteellisen pienestä kaupunkialueesta. Näin ehdin myös vielä illaksi kylpylään Henrin työporukan kanssa!





Päädyin lopulta viettämään Bratislavassa ainoastaan noin 3,5 tuntia, joka osoittautui mulle sopivaksi ajaksi. Varmasti kaupungista tekemistä ja nähtävää löytyisi pariksi päiväksi, mutta asioikseen en sinne Suomesta varmaankaan lähtisi. Bratislava on melko kompakti ja nopeasti nähty kaupunki, jossa vierailuun kannattaa yhdistää myös muuhun Slovakiaan tai naapurimaihin tutustuminen. 

No comments:

Post a Comment