Morro do Morenon vuori

Viimesen Vitória-postauksen kirjottaminen on vähän venähtänyt, sillä viimeaikoihin on mahtunu joulun lisäks paljon muutakin. Valmistuin yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta, mitä juhlittiin koko joulua edeltävä viikonloppu. Lisäks oon käyttäny aikaa myös töiden etsimiseen ja rentoutumiseen, mutta nyt on aika palata Brasilian pariin täällä blogissa! Tällä kertaa vuorossa on Morro do Moreno -niminen vuori, joka itseasiassa sijaitsee Vitórian naapurikaupungissa, Vila Velhassa. Paikalliset suositteli 274 metriä korkeelle vuorelle kiipeämistä ja yksi heistä lähti meidän mukaan patikkareissulle. 

Patikointi tehtiin biitsipäivän päätteeksi ennen auringonlaskua. Suunnattiin rannalta ostarille syömään, ostamaan vettä ja vaihtamaan vaatteet, minkä jälkeen edessä oli reilu 20 minuutin patikointi rinnettä ylös. Paikallinen kaveri oli etukäteen hirveen huolissaan meistä ja taispa luulla, ettei selvitä tollasesta matkasta. Ei tietenkään olla totuttu tollasessa reilun +35 asteen helteessä patikointiin. Sen huolehtimisen perusteella osasin kuitenkin kuvitella paljon pahempaa, mutta toi kapuaminen oli ihan hauskaa ja matkakin melko lyhyt. Huipulta avautuvat maisemat olis ollu rankemmankin kiipeämisen arvoset, kattokaa vaikka!

Kuvissa näkyvä silta on The Third Bridge, eli Brasilian toisiks suurin silta, joka ylitettiin bussilla aiemmin samana päivänä. Mielettömän kokonen ja muutenkin kivan näkönen silta, jota olis voinu jäädä katselemaan muiden upeiden maisemien ohessa vaikka koko illaks. Pianhan meidän piti kuitenkin palata alas, että ehditään ennen pimeää. 

Nyt, kun Vitórian kertomukset on saatu pakettiin, on seuraavina postausaiheina vuorossa Rio de Janeiro! Palailen niiden pariin lähipäivinä.

Jokiristeily ja alkuperäisasukkaiden kylä Santa Cruzissa

Vitóriasta käsin päästiin käymään jokiristeilyllä ja alkuperäisasukkaiden asuttamassa kylässä. Jokiristeily lähti Santa Cruzista, jonne matkattiin parin paikallisen kanssa minibussilla. Olin koko ajan siinä uskossa, että natiivien kylä on jossain jokiristeilyn varrella, mutta totuus oli, että sinne suunnattiin bussilla vasta risteilyn jälkeen. Risteily koostui maisemien katselun ja auringonoton lisäksi uimisesta, johon tarjoutui mahdollisuus kun botski sidottiin kiinni keskellä jokea olevaan lauttaan.

Risteilyn jälkeen rannassa oli tarjolla paikallisen mamman valmistama buffetpöytä, jonka antimet oli ihan älyttömät! Löytyi paikalliseen tapaan valmistettua kalaa, kanaa, pastaa, punaista lihaa, papukastiketta, riisiä, monia erilaisia kasviksia ja ties mitä muuta. Taidettiin kaikki melkein kuolla onnesta. :D

Syömisen ja langattoman netin hyödyntämisen jälkeen pakkauduttiin takas minibussiin ja ajettiin lähistöllä olevaan kylään, jossa asuu noin 30 alkuperäisasukasperhettä. Samantyylisiä, oman yhteisön muodostavia kyliä on lähistöllä parikymmentä. Vaikken nyt mitään kasvomaalauksia ja inkkaripäähineitä odottanutkaan, yllätyin että nuoret olivat älypuhelimet kädessä, meikit naamassa ja tyylikkäästi pukeutuneita. Meidän paikalle mennessä nuorilla oli opiskelutuokio menossa ulkona olevassa katoksessa. Opiskelu tapahtuu kokonaan omassa kylässä, eli he eivät käy muualla koulua. Myös yhteisön ulkopuolella työskentely on harvinaista. Katoksen vieressä oli kirjahylly eli yhteisön kirjasto ja löytyipä lähistöltä yksinäinen yleisöpuhelinkin. Yksi rakennuksista oli kokonaan turistikäytössä - osittain museona ja valokuvanäyttelynä ja osittain käsityömyymälänä.

 Ostettiin paikallisten tekemiä, perinteisesti sateen kutsumiseen käytettyjä soittimia. Yksi parhaista matkamuistoista, joita oon ikinä hankkinu!

Mielenkiintoinen kokemus käydä katsastamassa tällanen kylä, vaikka mulle tulikin hieman tungetteleva olo ja säälin kamalasti noita koiria. Ne oli niin likasen ja reppanan näkösiä, että olis tehny mieli adoptoida kaikki.

Ootko käynyt koskaan alkuperäisasukkaiden kylässä? Missä ja millainen kokemus oli?

Vitória, Brazil

Salvadorin jälkeen vietettiin viikko Vitóriassa. Vitória on Espírito Santon osavaltion pääkaupunki, joka sijaitsee Brasilian rannikolla Rion ja Salvadorin välissä. Asukkaita kaupungista löytyy reilut 300 000. 

Heti lentokentällä meitä vastassa oli joukko paikallisia opiskelijoita, joihin tutustuttiin paremmin viikon aikana. Viikon ajan nämä ihanat brasilialaiset kierrätti meitä ympäri kaupunkia ja piti meille seuraa. Lyhykäisyydessään meidän Vitóriassa olon syynä oli paikallisen yliopiston innovointitapahtuma, jossa me toimittiin osallistujatiimien sparraajina. Meille viikon ajan seuraa pitäneet opiskelijat toimi tuolla tapahtumassa meidän ja osallistujien välisinä tulkkeina. Luulin, että otin kuvia tapahtumasta, mutten löytäny kansioista mitään muuta, kun tän kissakuvan..

Ehdittiin viikon aikana käydä myös naapurikaupungissa, Vila Velhassa, josta löyty alla näkyvä huikea biitsi!

Vitóriassa kuljettiin jo Salvadorissa tutuks tulleeseen tapaan pienemmissä porukoissa, mutta tällä kertaa mukana oli tosiaan myös paikallisia. Ne ei uskaltanu päästää meitä melkein minnekään keskenään, sillä olivat varmoja, että meidät ryöstetään tai tapetaan. :D Me ehkä hieman naureskeltiin niiden huolenpidolle, sillä kaikki oltiin jo ennen Brasilian reissua matkusteltu suhteellisen paljon. Tietysti he halusivat pitää huolen meistä eivätkä ihan ymmärtäneet miten me pärjätään, kun valtaosa ei ollut koskaan käyny ulkomailla. Siitä ja vähäisestä kouluissa tarjottavasta englannin opiskelusta huolimatta lähes kaikki heistä puhu todella hyvää englantia.

Paikallisille tää oli myös turistiviikko, sillä osa paikoista joihin mentiin oli sellasia, missä hekään eivät olleet käyneet. Käytiin kattomassa muun muassa kaupungin vanha keskusta, teatteri, yks museo ja parit markkinat. Oli ihan mahtavaa, että meillä oli paikallisia oppaita, sillä ei olis löydetty lähes mitään näistä paikoista ilman heitä! Sen lisäks uusiin, huippuihin ihmisiin tutustuminen on tietysti aina yhtä huikeeta. :)

Sokeriruokojuoman valmistusta. Oli muuten makeeta!

Uusien tuttavuuksien ja huimien paikkojen lisäks Vitóriassa parasta oli ravintola, josta sai ihan täydellisiä tapioca-lättyjä ja itsetehtyä mehua. En oo näköjään niistäkään ottanu kuvaa, kun on ollu liian kiire syödä ja höpöttää. :D Tämän kaiken lisäks ehdittiin tehdä viikon aikana paljon muutakin, kuten kiivettiin vuorelle ja käytiin intiaanikylässä, mutta teen niistä myöhemmin omat postaukset. 

Itaparica Island

Käytiin Salvadorista käsin Itaparican saarella, joka sijaitsee 10 kilometrin päässä Salvadorista. Saaren koosta jotain kertoo jo se, että pelkästään rantaa löytyy 40 kilometriä! Asukkaitakin saarelta löytyy 55 000, mikä on mun mielestä aika huima määrä. Itaparicalle pääsee puolen tunnin välein Mercado Modelon takaa lähtevillä lautoilla. Lautta makso noin 1,50 euroa ja matka kesti vajaan tunnin. Varsinkin mantereelle palatessa aallot keikutti suhteellisen paljon, joten helposti merisairaaksi tulevilta tää saattais jäädä välistä. 

En tienny saaresta oikeestaan mitään ennen sinne menoa. Siksipä yllätyin koon lisäksi siitä, ettei toi ollu perinteinen turremesta, vaan lähes kaikki kaupat normaaleita, paikallisten marketteja. Oli tosiaan hiukka köyhemmän ja sotkusemman näköstä, kun Salvadorissa. Toki pakollisia aurinkolasikauppiaita löyty, mutta niillä hinnat oli yllättävän korkeita. Löydettiin myös ihan huikee jätskikiska, missä myyjänä oli noin 12-vuotias tyttö. Se suklaajäätelö suklaapaloineen oli taivaallista! <3

Koska ei oltu tutustuttu Itaparicaan ennen sinne tuloa, ei meillä ollu sen kummempia suunnitelmia. Sen takia päädyttiin vaan kiertelemään sataman tuntumassa ja löhöilemään rannalla. Tää oli muuten reissun eka ja vika ranta, jonka vedessä lillu muovipalasia ja muuta roskaa. Inhottavan tuntusta mennä uimaan, kun jalkoihin osuu muovia. Roskasuus ei kylläkään yllättäny yhtään aiemman vessakokemuksen perusteella. Päästiin käymään rannalla olevan ravintolan vessassa ja kun ihmeteltiin roskiksen puutetta (Brasiliassakaan vessapaperia ei saa heittää pönttöön), tuli työntekijä neuvomaan, että heittäkää paperit ravintolan taakse pusikkoon. Tuli kummasti Bulgaria-viboja tästä kokemuksesta. :D