Sunday 15 January 2023

Venetsia yllätti positiivisesti rentoudellaan!

Kaikilla on joku mielikuva Venetsiasta. Yleensä siihen sisältyy kanaalit, gondolit, väenpaljous ja italialainen ruoka - näin myös omassa mielikuvassani. Lokakuussa kävin ensimmäistä kertaa Venetsiassa ja vaikka kaikki edellä mainitut asiat kaupungista löytyi, oli se enimmäkseen kaikkea muuta kuin näitä. Ihanaa yllättyä näinkin superturistillisessa paikassa positiivisesti lähes kaikesta!

Ryysis - tai lähinnä sen puuttuminen

Se mielikuvistani vastenmielisin, eli ryysis, löytyi kyllä Venetsiasta, mutta lähinnä vain pääturistinähtävyyksiltä. Kun esimerkiksi Piazza San Marcolta lähti kävelemään jollekin pienemmälle kadulle ja kääntyi siltä vielä kerran mille tahansa toiselle kadulle, ei ihmisiä tullut vastaan sen enempää kuin missä tahansa muussakaan Euroopan kaupungissa käyskennellessä. Hiljaisemmilla alueilla paikallisasutuksen seassa käveltiin minuuttikaupalla ilman, että yhtään ainoaa ihmistä tuli vastaan. Rialton silta ja Basilica de San Marco on varmaan ne kuuluisimmat yksittäiset nähtävyydet koko kaupungissa ja näillä ne ahtaimmat tunnelmat olikin. Reppu siirtyi suosiolla eteen ja näistä suunnattiin matkakaverin kanssa nopeasti väljemmille vesille todettuamme, ettei nämä päältä katsottuna sen kummempia paikkoja ole, kuin mikään muukaan Venetsiassa. Tällä en siis todellakaan vähättele paikkojen upeutta, vaan ennemmin korostan sitä koko kaupungin osalta. Kun jokainen paikka saa ihmettelemään arkkitehtuurin, veden ja värien kauneutta, ei ne tunnetuimmat nähtävyydet erotu juurikaan muusta muuten kuin negatiivisesti ruuhkan vuoksi. :) 










Ehkä yllättävin asia, mikä omalta osaltaan vähensi kuvitelmissani luomaa tungosta, oli vanhankaupungin koko. 118 saarelle jakautunut kaupunki oli yllättävän iso alue, enkä tätä ollut jostain syystä aiemmin hoksannut. Kuvittelin vanhankaupungin olevan tupaten täynnä porukkaa lähes jokaista katua myöten osittain sen pienuuden vuoksi. Parin päivän jälkeen päädyttiin kyllä useamman kerran vahingossa samoille kaduille, millä oltiin jo aiemmin käppäilty, mutta tämäkin kävi meidän käytännössä kartattoman haahuilun ja selvän ruutukaavan puuttumisen vuoksi.

Muutakin kuin kanaaleja

Kanaalit ja gondolit on keskeinen osa Venetsian viehätystä niiden uniikkiuden vuoksi - näitä ei juuri muualta löydy. Kanaalin ylittäviä siltoja tuli vastaan jatkuvasti ja välillä tuntui, ettei katua ehtinyt olla ollenkaan ennen seuraavan sillan rappusia. Siltoja Venetsiassa onkin yli 400, joten ei ihme, että niitä tuli ylitettyä pari. Me ei gondoliajelulle menty, vaikka aluksi niin tarkoitus olikin, sillä parin päivän kaupungin tutkimisen jälkeen tuntui, ettei vesiltä katsottuna saisi juurikaan sen enempää irti, mitä pikkukatuja tallatessa. Ei ainakaan kiinteän 80€ taksan edestä.. 

Varsinkaan pienempien kanaalien varsilla ei juurikaan pääse kävelemään, vaan niille näkyy lähinnä silloilta käsin. Kadut kulkevat välillä epäloogisestikin ja niillä haahuilu ilman karttaa toi eteemme parhaat paikat. Me päädyttiin kävelemään moneen umpikujaan, eli kanaaliin päättyvän tien päähän, mutta onnistuttiin löytämään pikkukaduilta myös upeita asuinrakennuksia, toimistoja ja jopa puisto. Joka puolella vastaan tuli niin upeita paikkoja, että melkein silmät väsyi siitä kauneudesta ja värikylläisyydestä! 












Haahuillessa päädyttiin myös hyödyntämään yliopiston ilmaista vessaa, nähtiin hienoja kirkkoja, satuttiin paikalle kun myyjät pystyttivät kirppispöytiään torille ja päädyttiin ainoalle Venetsiasta löytämällemme kirpputorille! Pieni kirpputori, jolta me kumpikin tehtiin kivoja löytöjä, ei ole merkitty Google Mapsiin lainkaan, eikä sillä meidän ymmärryksen mukaan ole nimeäkään. Paras maamerkki sen löytämiseen on suuri kirkko, Santa Maria dei Carmini, jonka idänpuoleisen sisäänkäynnin luona kirppis sijaitsee. Merkkasin sen myös itselleni ylös Google Mapsiin ja sijaintina tuossa merkinnässä näkyy 45°26'00.7"N 12°19'20.6"E. Onnea matkaan, jos kirppistä lähdette etsimään!



Ruoka, majoitus ja hintataso

Ruoka Venetsiassa oli hit or miss, eli kunhan valitsee ruokapaikan huolella, saa todennäköisesti hyvää ruokaa. Ravintolat valittiin hiljaisemmilta alueilta ja ennen niihin astumista vilkaistiin yleensä paikan Google-arvostelut, eli aika perussettiä, mitä yleensäkin teen reissuissa. Ensimmäisen illan pitsa oli hyvä, joskaan ei mitenkään erityinen, mutta muuten jokainen pitsa ja pasta oli juuri niin herkullinen, mitä Italiassa yleensä saakin. Meillä ruokailut osui aikalailla hintaluokkaan 8-10€. Lounas, iltapala tai välipala oli helppo hoitaa pizza slicellä, joka maksoi noin 2€ ja kokoa näillä oli yleensä ihan reippaasti, jopa neljäsosapitsan verran. Erikoismaininta edullisista, myös mukaan myytävistä Aperol Spritzeistä! Take awayna taisi maksaa 2-2,5€, ravintolassa euron-pari enemmän. Ravintoloissa myös oluet ja limsat oli suhteellisen edullisia, mehut ja vedet kalliimpia. Ruokakauppoja löytyy harvakseltaan, joten ne kannattaa etsiä Google Mapsin avulla. Ravintoloista suositukset saa esimerkiksi baari/ravintola Ai Do Scaini, take away -pastaa myyvä ketju Dal Moro's ja opiskelijoiden suosima, todella edullinen, mutta hyvä ravintola Snack Bar Ai Ragusei.

Hotelli valittiin booking.comin halvimmasta päästä, kuitenkin 8+ arvostelun saaneiden paikkojen joukosta. Kahden hengen huone jaetulla kylppärillä ja aamiaisella maksoi kolmelta yöltä 243€. Hotel Dalla Mora on lähellä pääbussiasemaa, mutta kuitenkin rauhallisella sijainnilla, jottei yöunet häiriinny. Me saatiin pyyntömme mukainen huone kanaalinäkymin. Kylppäri jaettiin noin neljän huoneen kesken. Suppea aamiainen sisälsi kylmien ja kuumien juomien lisäksi tuoreita croisanteja ja sämpylöitä, muroja, keitettyjä kananmunia ja levitteitä sekä hilloja. Palvelu oli erittäin hyvää ja täältä oli helppo liikkua mihin vain.





Muihin välttämättömiin kuluihin kuuluu julkinen vessa (joita löytyy useita pitkin kaupunkia, siistejä ja miehitettyjä), joka kustansi joka paikassa 1,5€. Bussi lentokentältä Piazzale Romalle, eli vanhan kaupungin pääbussiasemalle, maksoi huimat 10€. Paikallisbussin kertalippu maksaa 1,5€. Me käytettiin paikallisbussia ainoastaan jatkaessamme matkaa pois Venetsiasta, jolloin otettiin bussi Piazzale Romalta manner-Venetsian päärautatieasemalle. Päärautatieaseman kupeesta liikennöi myös esimerkiksi Flixbus, jolla me jatkettiin matkaa Sloveniaan. 

On mahtavaa pystyä sanomaan Venetsian ylittäneen kaikki odotukseni! Pari-kolme täyttä päivää riittää hyvin Venetsian tutkailuun, eikä näin ollen tule suhteellisen tyyriistä majoituksista huolimattakaan mitenkään kalliiksi, mikäli malttaa pysytellä pois gondoliajeluilta ja käyttää hetki aikaa ravintoloiden valintaan. Myös ajankohdaln valinnalla on tietenkin merkityksensä. Meidän lokakuinen visiitti oli erinomainen niin aurinkoisen ja suht lämpimän kelin, kuin vilkkaimman turistikauden välttämisenkin puolesta. 

5 comments:

  1. Olen Italiassa muutamaan kertaan käynyt, mutta Venetsia on vielä käymättä. Hieman on ollut paikasta negatiiviset mielikuvat (juurikin mainitsemasi ryysis), mutta monet tuttuni ovat kertoneet positiivisista kokemuksista. Eiköhän siellä lähivuosina tule käytyä. Ja todella kauniiltahan paikka näyttää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Negatiiviset mielikuvat ei kyllä houkuta käymään paikassa, maailma kun on pullollaan myös niitä paikkoja, joihin ehdottomasti haluaa matkustaa. Mulla esimerkiksi Pariisi on yksi tällainen! Toivottavasti tämän postauksen myötä Venetsia saa sulta mahdollisuuden, sinne löytyy välillä naurettavan halpoja lentojakin :)

      Delete
  2. Kiitos tästä! Ihania kuvia! Juuri noiden värien, rakennusten ja outojen kulmien takia haluan päästä Venetsiaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ☺️ värikylläisyyttä ja silmiä hivelevää estetiikkaa Venetsiassa kyllä riittää..! Jälkikäteen harmittaa, etten ostanut siellä useammassa kaupassa myytävänä olevista ovenkolkuttimista yhtään, vaikkei nyt ole tarve, niin tulevaisuudessa toivottavasti on oma talo jonka oveen olisi upea lisä.

      Delete
    2. Pitääpä tsekata kolkuttimet siellä myös :)

      Delete