Tuesday 17 January 2017

Reissusuunnitelmat vuodelle 2017

Nyt päästään tän vuoden reissusuunnitelmien kimppuun. Viime vuonna matkustaminen jäi hieman normaalia vähemmäks, sillä kävin parin Tallinnan reissun lisäks Dubaissa ja Budapestissä. Tiedän, että monille tuo määrä on paljon, mutta mulla se on muutamaan aiempaan vuoteen verrattuna vähäinen. Tänä vuonna varattuna tai suunnitteluasteella on nyt jo kolme reissua, joten eiköhän tänä vuonna tule matkusteltua niin paljon, kuin töiltä vaan pystyy.

1. Sri Lanka - Unawatuna/Galle & Kalutara
Ensimmäinen matka on edessä jo kolmen viikon päästä, kun lähdetään siskon kanssa 10 yön reissulle Sri Lankaan. Vietetään puolet ajasta etelässä Gallen kaupungin viereisessä Unawatussa ja loppulomaksi noustaan vähän pohjoisempaan, länsirannikolta löytyvään Kalutaraan. Suunnitelmissa on lähinnä rentoutua, käydä bongailemassa valaita ja mahdollisesti päästä safarille! Sri Lankan reissu on muuten meidän kummankin ensikosketus Aasiaan, jännittävää.



2. Tšekki - Praha
Näillä näkymin vuoden toinen reissu koittaa keväällä, kun ollaan poikaystävän kanssa 3 yötä Prahassa vapun aikaan. Uusi kohde meille kummallekin, eikä ole vielä sen ihmeemmin suunnitelmia tehty, kun varattiin lennot ja majoitus vasta viime viikonloppuna.



3. Kroatia
Kroatia on kiinnostanut pitkään ja ajateltiin suunnata sinne poikaystävän kanssa loppukesästä tai alkusyksystä noin viikon reissulle. Lentoja ei siis ole vielä varattu tai tarkempaa kohdetta päätetty, mutta toivottavasti päästään Kroatiaan vihdoin! Ainakin kaikki Game of Thrones -paikat pitää koluta läpi, minkä lisäks haluaisin käydä Plitvicen kansallispuistossa.


Vinkit kaikkiin tuleviin matkakohteisiin on erittäin toivottuja, joten nyt ne parhaat must-see -kohteet ja ainutlaatuiset, omakohtaiset kokemukset jakoon!
Kuvat: Pinterest

4 comments:

  1. Me käytiin Kroatiassa 1,5v sitten. Elokuussa siellä oli joka päivä +30 astetta ja ylikin, sekä tietty paljon turisteja. Nimenomaan Plitvicen kansallispuistossa oli ihan liikaa porukkaa ja siellä piti kävellä jonossa hiki valuen, ei kiva... joten jos mahdollista, varmaankin syyskuussa olisi jo paljon kivempi meininki siellä. Puisto on kuitenkin hurjan kaunis! Muistan kun puiston lippujen oston jälkeen jonotettiin vessaan, niin ainakin naisten vessat aiheuttivat hilpeyttä turisteissa kun vessakopeissa oli vain reikä lattiassa. :D Matkustettiin Kroatiassa myös jonkin verran julkisilla busseilla, joilla aikataulut ei todellakaan pitäneet paikkaansa. Bussi saattoi tulla lähköajasta noin tunnin sisällä pysäkille ja se tuntui olevan ihan normaalia.

    Praha taas on myös kaunis ja ihana kaupunki vaikkakin suosituimmat nähtävyydet täynnä turisteja. Keväällä siellä on varmasti super kaunista varsinkin puistoissa. Molemmat maat kuitenkin ovat onneksi edullisia Suomeen nähden :) Prahassa tulee helposti käveltyä paljon joten hyvät kengät kannattaa olla mukana. Prahan linnan ja Pyhän Vituksen katedraalilla kannattaa käydä ja keväällä ehdottomasti myös Petrinin kukkulalla, missä sijaitsee myös mm. ruusutarha. Kukkulalle pääsee ymmärtääkseni myös sellaisella pienellä "junalla".

    ReplyDelete
    Replies
    1. Syyskuu oliskin ykkösvaihtoehto, mutta ajankohta riippuu kyllä eniten Henrin koulusta ja kisa-aikatauluista. Mä oon jotenkin ajatellu, että Kroatissa on varmaan jotain samaa Bulgarian ja Kreikan kanssa ja siltä tosiaan kuulostaa. :D Missäs kaupungissa majotuitte, onko suosituksia?

      Me yritetään varmaan suosia julkista liikennettä, mutta toisaalta aina kaikkialla tulee kyllä käveltyä hirveenä. Noi paikat on kyllä sellasia, että pitää käydä, mutten tienny, että Petrinin kukkulalle menee junakin! Pitää selvitellä :) Kiitos superisti vinkeistä!

      Delete
  2. Pakko kommentoida vielä näinkin vanhaan postaukseen, Kroatiasta en vaan voi olla koskaan hiljaa! :D

    Oon käynyt monilla lomilla Kroatiassa ja asunut Zagrebissa 3 kk työharjoittelun aikana, eli paljon on nähty. Plitvicen näin syyskuun loppupuolella ja silloin turisteja oli aika maltillisesti, mut voin kuvitella, että kesähelteillä paikka on aivan täynnä. En nähnyt siellä tollasia vessoja, mitä aiempi kommentoija kuvasi; ihan normivessassa käytiin :D

    Kroatian rannikko on UPEA! Mun mielestä mitä etelämpänä on, niin sitä kauniimpaa. Split oli huikea kokemus joskus viitisen vuotta sitten, mut viime kesänä siellä oli jotenkin tosi paljon enemmän turisteja (etenkin suomalaisia) kuin aiemmin. Eli suomalaiset on ehdottomasti myös löytäneet Kroatian :) Jos matka Dubrovnikista Plitviceen tuntuu liian pitkältä, niin etelämpänä on myös Krkan kansallipuisto, jossa myös vesiputouksia. Tätä ei saa sekoittaa Krk-nimiseen saareen, joka taas on pohjoisempana lähellä Rijekaa :D

    Oon matkustanut busseilla ristiin rastiin Balkania (Kroatian sisäisiä matkoja ja sit Bosnia-Hertsegovinaan ja Montenegroon myös) ja mun kokemus on, että suurin osa busseista on hyväkuntoisia ja ilmastoituja. Aikataulut pitää. Toimivaa wifiä ei kannata odottaa, mut joskus sellainenkin löytyy. Yöbussitkin tekee vartin-puolen tunnin pysähdyksiä matkalla ja vessatauot kannattaa käyttää hyödyksi! Busseissa ei usein oo vessoja tai niitä ei muuten vaan oo mahdollisuutta käyttää. Usein siitä, että laittaa matkalaukun/rinkan bussin alaosaan säilöön veloitetaan erikseen 1-2 euroa (maksetaan suoraan kuljettajalle).

    En oo käyny Kreikassa, mutta ainakin Bulgariasta Kroatia menee mun listalla heittämällä ohi. Perinteisistä ruoista kannattaa maistaa cevapciciä (mausteisia jauheliha"pötköjä", joita tarjoillaan perinteisten lisukkeiden kanssa leivän sisässä - nää on parempia jos on tehty vain lampaasta, eikä mukana ole possua) ja burekia (paikallinen pasteija, joita saa eri täytteillä - liha on mun suosikki ja peruna kans hyvä; muita täytteitä on mm. paikallinen juusto, kana, myös makeilla täytteillä löytyy).

    Bussimatkoista kannattaa vielä huomioida se, jos suuntaa Dubrovnikista pohjoiseen, että maa "katkeaa" tuossa välissä, eli rannikolla on pikkukaistale Bosnia-Hertsegovinaa, eli tässä välissä usein joutuu poistumaan bussista ja käymään rajatarkastuksen läpi. Etenkin kesällä tässä saattaa vierähtää aikaa, viime heinäkuussa muistaakseni rajan ylitykseen meni jopa reilu tunti, mutta muuten matka sujui joutuisasti :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos pitkästä ja informatiivisesta kommentista! :) Siltä tosiaan vaikuttaa, että lähivuosina suomalaiset on löytäny Kroatian todenteolla. Voin uskoa, että Kroatia menee heittämällä Bulgarian ohi ainakin maan kauneudessa, vaikka toki Bulgariastakin kauniita paikkoja löytyy.

      Ruokavinkit laitetaan myös korvan taa, vaikken jauhelihaa syökään, mutta ainakin burekia pitää kokeilla. Pitääkin palata tän sun kommentin pariin sitten, kun matka on oikeasti varattu ja lähempänä! Nyt näyttäisi siltä, että reissu olisi edessä elokuun lopussa.

      Delete