Tuesday 29 November 2016

Jouluinen viikonloppu Turussa

Vietettiin viime viikonloppu Turussa mun siskon luona. Tää viikonloppu oli ainakin lyöty hyvissä ajoin lukkoon, sillä idea Turkuun menolle syntyi elokuussa, kun sisko bongasi Joulupukki ja noitarumpu -näytelmän Turun nuoren teatterin ohjelmistosta. Joulufriikkeinä meidän piti tietysti päästä se katsomaan ja saatiin suostuteltua Henrikin meidän mukaan.



Tultiin Turkuun perjantai-iltana ja se ilta menikin lähinnä höpötellen, mun lempparikoiraa rapsutellen ja saunoen. Lauantaina suunnattiin massiivisen aamiaisen jälkeen keskustaan, jossa käytiin katsastamassa joulutoria ja muuta jouluun sopivaa meininkiä ennen teatteriesitystä. Lauantaina Turussa oli joulukauden avajaiset, mikä sopi meille oikein hyvin! Pääsin myös räpsimään kuvia uudella, perjantaina ostetulla Lumixin objektiivilla. Kaupungilla kiertelyn jälkeen suunnattiin sitten teatteria kohti. Nimensä mukaisesti Turun nuoren teatterin näyttelijät on lapsia ja nuoria, joilla oli kyllä esiintymistaidot kohdillaan. Ihan mielettömän hyvin ohjattu, näytelty, lavastettu ja puvustettu näytelmä, suuri peukku tälle! Ehdottomasti positiivinen yllätys.








 Tästä asusta on tulossa asukuvia myöhemmin!






Teatteriesitys loppu niin hyvissä ajoin, että ehdittiin viettää vielä kuukausi sitten uuteen asuntoon muuttaneen siskon tupareita samana iltana. Heti asunnolle päästyä ruettiin viimeistelemään aamulla aloitettuja tarjottavia. Kaikki vieraat tuli ajallaan yhdellä rykäisyllä ja ilta menikin nopsaan. Illan päätteeks käytiin vielä läheisessä kuppilassa pelaamassa bilistä ja meitsi kuulkaas voitti ensimmäistä kertaa biljardissa! Nukkumaanmeno meni ihan liian myöhään, mutta tilannetta yritettiin korjata nukkumalla sunnuntaina melkein puoleenpäivään asti. Lähdettiin ajelemaan kotiin hyvissä ajoin, jotta ehdittiin vielä tehdä kotihommia ennen yömyöhää. Hauska, joskin vähäuninen viikonloppu takana.


1 comment:

  1. Awww awesome photos! Cute dog *-* And I love your outfit dear
    Great blog! I'm following you! Follow back?***
    http://omundodajesse.blogspot.pt

    ReplyDelete