Friday 2 February 2018

Budapestin kylpylät - 4 kylpylää vertailussa

Kahdella Budapestiin suuntautuneella matkalla on päästy käymään neljässä eri kylpylässä, joista kaikista ajattelin kertoa tässä yhdessä postauksessa. Toinen matkoista tehtiin kesällä ja toinen talvella, joten varmasti myös vuodenaika vaikuttaa paljon siihen, miltä vaikkapa ulkoaltaat vaikuttavat. 

Gellért
Gellértin kylpylä on yksi tunnetuimmista ja suosituimmista, sekä varmasti kauneimmista Budapestin kylpylöistä. Kylpylä on perustettu jo vuonna 1918. Meidän vierailuajankohtaan tammikuussa ulkoaltaista ainoastaan yksi oli avoinna, jonka lisäks ulkoa löytyi myös "suomalainen" sauna ja kylmäallas. Sisällä on lukuisia eri altaita, sekä lillumiseen, että uimiseen tarkoitettuja ja myös muutamia saunoja löytyy. Oltiin liikkeellä perjantaina puolenpäivän aikaan, jolloin kylpylässä oli suhteellisen rauhallista. Ainakaan näin ankeaan aikaan vuodesta, osan altaista ollessa suljettuina, Gellértin kylpylä ei ollut ulkoaltaassa lilluessa mitenkään erikoinen tai vaikuttavan näköinen, mutta sisältä kylpylä on ehdottomasti kaunein käymistämme. Tällä hetkellä kylpyläkäynti lokerovuokralla maksaa noin 18 euroa, joten se on Budapestin kylpylöiden kalleimmasta päästä. Lisätietoja englanniksi löytyy kylpylän nettisivuilta täältä.






Széchenyi
Széchenyi on Budapestin suurin kylpylä ja se oli meidän ensimmäinen kosketus kaupungin kylpylämaailmaan. Sisäänpääsyä sai jonottaa lippuluukulla hyvän tovin ja henkilökunta oli ynseää, mutta onneksi ulkoaltaille päästyä kaikki tämä unohtui. Kylpylän julkisivu on upea ja myös ulkoaltaissa ollessa ympäristö on vaikuttava. Ulkoaltaissa lilluminen kesällä, aurinkoisella säällä on ihanaa ja mikäli juuri ulkoaltaat houkuttaa, suosittelisin ennemmin Széchenyitä, kuin Gellértiä. Sisäaltaat sen sijaan on vähän ankeita ja nuhjuisia, joten niiden suhteen Gellért vie ehdottomasti voiton kotiin. Myös pesutilat oli epäsiistit, eikä naulakoita juuri ollut. Széchenyi ei ole niin sokkeloinen, kuin monet muut kylpylät ja myös täältä löytyy sauna. Sisäänpääsymaksu on samaa luokkaa kuin Gellértissä, eli noin 18 euroa ja lisätietoja löytyy täältä. Myös mun aiempi postaus Széchenyistä löytyy tämän linkin takaa.



Lukács
Lukácsiin päädyttiin Henrin työporukan kanssa tammikuisena lauantai-iltana. Budan puolelta löytyvä sokkeloinen kylpylä aiheutti päänvaivaa monessa, sillä ei aluksi löydetty ulkoaltaita ollenkaan. Pienen etsimisen ja paleltumisen jälkeen rakennuksien suojissa olevat ulkoaltaat kuitenkin löytyi. Pienet sisäaltaat oli tupaten täynnä porukkaa viikonlopun kunniaksi, joten tyydyttiin olemaan lähinnä ulkoaltailla. Sisäaltailla en myöskään viitsinyt rueta kaivamaan kameraa esiin, sillä Lukácsin kylpylä ei ole yhtälailla turistien suosiossa, kuin esimerkiksi Gellért ja Széchenyi. Myös Lukácsissa oli saunoja, joista tosin ainoastaan pari oli kaikille avoinna ja muihin olisi pitänyt ostaa erillinen saunalippu. Pesutilat jätti hieman toivomisen varaa ja kylpylän sokkeloisuus aiheutti hieman tuskaa, mutta silti tässä tupatentäynnä olevassa kylpylässä oli jotain hurmaavaa. Lukácsin sisäänpääsymaksu on noin 12 euron luokkaa ja summasta sai takaisin kolmisen euroa, mikäli kylpylässä viipyi alle 2 tuntia. Lisätietoja tämän linkin takaa. 



 Kaksi alinta kuvaa: Lukácsin nettisivut
Palatinus
Palatinus on enemmän vesipuisto, kuin kylpylä ja se on aurinkoisen kesäpäivän viettoon täydellinen paikka. Kylpylä sijaitsee Margitinsaarella ja syksystä 2017 kylpylä on palvellut kävijöitä myös talvisin. Kesäaltaiden sulkeuduttua jää kävijöiden käyttöön neljä sisäallasta ja pari ulkoallasta. Kesällä alueella palvelee myös neljä valtavaa liukumäkeä ja ravintoloita. Liukumäet oli muuten melkoisen hurjia, enkä mä uskaltanut niistä muistaakseni kuin yhteen tai kahteen. :D Mikäli Palatinus kiinnostaa, voi meidän kesäpäivän vietosta siellä lukea täältä. Tämä on varmasti mainio vaihtoehto lapsiperheille, sillä tilaa ja tekemistä riittää. Sisäaltaisiin luvataan olevan myös esteetön kulku, mikä ei varmastikaan monessa Budapestin sokkeloisessa kylpylässä toteudu, joten voi olla että tämä on helpoimpia vaihtoehtoja myös liikuntarajoitteisille. Sisäänpääsymaksun suhteen Palatinus on aikalailla lyömätön, sillä sisäänpääsy kustantaa vain noin kahdeksan euroa! Lisätietoja kylpylästä löytyy heidän nettisivuiltaan





Huomioitavaa kylpyläkävijälle:

  • Pakkaa mukaan sandaalit, jotka voi sujauttaa jalkaan altaiden väliä kulkiessa ja pesutiloissa. Pelastaa varpaat jalkasienen lisäksi myös paleltumiselta matkalla ulkoaltaisiin!
  • Uintialtaisiin pääsee ainoastaan uimalakki päässä, mutta lillumiseen ja istuskeluun tarkoitettuihin kuuma-altaisiin sitä ei tarvita. 
  • Ulkoaltaiden luona on yleensä lukittavia kaappeja, joihin arvotavarat voi ottaa mukaan. Sisäaltailla on pidetty laukkuja ihan altaan reunalla tai läheisellä tuolilla, sillä ei ole uskallettu jättää niitä pukutilojen lokeroihin näköpiirin ulottumattomiin.
  • Kannattaa tarkistaa aukioloajat kylpylän nettisivuilta. Huomioi myös, että osassa kylpylöistä on omat vuorot naisille ja miehille, mutta myös sekavuoroja. Myös tarkat hinnat ja myös erilaiset alennukset, kuten opiskelija-ale selviää nettisivuilta. 
  • Kylpylään kannattaa ottaa mukaan oma vesipullo, mutta useimmista löytyy myös juoma-automaatteja ja ravintoloita.
  • Pesutilat voivat olla ahtaat ja nuhjuiset ja kylpylät usein sokkeloisia. Kannattaakin kierrellä rakennuksia rauhassa, jotta varmasti löytää kaikki altaat ja saunat. 
  • Lokerolla pärjää hyvin, mutta mikäli haluaa, voi vuokrata myös pienen oman pukutilan, eli cabinin. 

No comments:

Post a Comment