Friday 14 September 2018

Kompakti Trogir täynnä historiaa

Kroatian lomalla meidän ensimmäinen majapaikka viiden yön ajan  oli Trogirin satamakaupungissa vajaan 30 kilometrin päässä Splitistä. Trogiriin oli suhteellisen helppo päätyä sen jälkeen, kun oli tutkinut Splitin majoitusten päätähuimaavia hintoja ja lukenut pari kehuvaa postausta kaupungista. Päätöstä ei myöskään haitannut yhtään vartissa taittuva bussimatka Splitin lentokentältä Trogiriin. Trogirissa mua houkutteli myös kaupungin vanhan osan kuuluminen Unescon maailmanperintöluetteloon, mikä on vanhan arkkitehtuurin ja pikkukatujen ystävänä aina ilo kuulla. Trogir on perustettu jo 200-luvulla ennen ajanlaskun alkua ja se on koko Keski-Euroopan parhaiten säilynyt romaanis-goottilainen rakennusryhmittymä, joten historiaa tässä paikassa riittää.








Trogirissa on vanhan arkkitehtuurin lisäksi myös vesi läsnä kaikkialla. Hiekkarantoja tai muitakaan varsinaisia uimarantoja ei kaupungin alueella oikeastaan ole, mutta vesi ympäröi kaupunkia ja varsinkin sen saarella sijaitsevaa vanhaa osaa joka puolelta. Uimaan pääsee rantojen puutteesta huolimatta lukuisista paikoista tikkaita pitkin. Vanha kaupunki on ehdottomasti Trogirin helmi ja me vietettiin useampia tunteja sen pieniä katuja tutkien. Ravintoloita ei muuten oikeastaan kannata lähteä metsästämään vanhan kaupungin ulkopuolelta halvempien hintojen toivossa, sillä niitä ei yksinkertaisesti ole. Meitä ainakin yllätti, miten lähellä Suomen hintatasoa Kroatian ravintolaruoka oli, sillä odotettiin Kreikan tasoisia tai jopa sitä matalampia hintoja. Tällä reissulla tuli syötyä pitsaa melkein päivittäin, sillä sitä oli kaikkialla hyvät, kohtuuhintaiset valikoimat ja se on muutenkin suosittua Kroatiassa. Myös paikalliset nakkikiskat saa ison suosituksen; söin yhden elämäni parhaista ruuista juuri yhden tällaisen kojun kanatortillan muodossa. Peukku siis etenkin Big Mama -grillikiskalle, joka löytyy linja-autoaseman vierestä vanhaan kaupunkiin vievän sillan oikealta puolelta muiden nakkikiskojen joukosta. Helppo tunnistaa, sillä tämä oli kojuista ainoa, johon oli jatkuvasti jonoa. :D










Trogir on mainiolla sijainnilla niin Splitin lentokenttää, kuin päiväretkiä ajatellen. Päiväreissu Splitiin onnistuu vallan mainiosti bussilla ja lentokentälle on lyhyempi matka, kuin lentokentältä Splitiin. Myös Plitviceen, Krkaan ja Bosnia-Hertsegovinan puolelle Mostariin on mahdollisuus tehdä niin valmisretkiä, kuin omatoimisia. Trogirissa riittää näkemistä ainakin pariksi päiväksi ilman kaupungin ulkopuolelle menoakin, joten se on hyvä vaihtoehto joko reissun ensimmäiseksi tai viimeiseksi etapiksi.

3 comments:

  1. Kuulin juttuu et sul oli joku blogi. Hyvien tapojen mukaisesti kommentoin ennen lukemista. Nasta mesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitosta vaan kuka sitten ootkaan! :D

      Delete
    2. Laine ei huutele siellä!

      Delete