Saturday 27 October 2018

Skootterilla Kroatiassa Visin saaren ympäri


Kroatiassa Visin saarella meille selvisi nopeasti, että yksi päivistä kannattaa käyttää skootterin selässä saarta tutkien. Skootteri kellonympärykseksi kustansi parikymppiä ja pian kypärät soviteltuamme lähdettiin ajelemaan huimissa maisemissa saaren toiselle puolelle Visin kylästä Komižaa kohti. Komiža on tosiaan toinen kahdesta Visin saaren kylästä, mutta ei näkeminen saarella näihin kahteen paikkaan rajoitu. 







Komiža vaikutti sympaattiselta ja rauhaisalta kylältä, josta löytyi kuitenkin palveluita niin retkenjärjestäjistä ravintoloihin ja kauppoihin. Meillä ei ollut sen kummempia suunnitelmia kuin käppäillä paikkaa ympäri. Täältä bongattiin muuten myös ravintola, joka seuraavana päivänä Mamma Mia: Here We Go Again! -elokuvaa katsoessa osoittautui yhdeksi kuvauspaikoista.  Ei edes käyty ravintolassa sisällä, mutta rakennus näytti niin kivalta, että se jäi mieleen.








Yksi päivän kohokohdista oli Visin suosituin nähtävyys Stinivan lahti, joka on suojaisa, kaunis ranta. Parkkipaikalta alas poukamaan oli jyrkkä ja kivinen laskeutuminen, johon meillä meni rivakalla tahdilla noin 20 minuuttia. Suosittelen muuten jotain muita kenkiä, kuin varvassandaaleita.. Jos mahdollista, niin tänne kannattanee suunnata heti aamusta, kun turistiveneet eivät ole vielä tulleet paikalle. Poukaman eteen ankkuroituu tosiaan veneitä, joista turisteja lappaa uimalla paikalle. Yksin täällä ei ainakaan sesongin keskellä saa olla, mutta näkemisen arvoinen paikka kuitenkin!

Stinivan jälkeen ajeltiin pitkin poikin saarta takaisin Visin kylän suuntaan ja pysähdyttiin kaikkiin mielenkiintoisen näköisiin paikkoihin. Yksi näistä oli Rukavac, jossa oli kauniita, suuria kalliorantoja. Tänne kannattaisi varmasti tulla snorklailemaan ja viettämään rauhallista rantapäivää.



Skootterin vuokraaminen oli ehdottomasti koko reissun parasta antia ja päivä oli huikea mielettömine maisemineen! Visin saari on kyllä uskomattoman kaunis ja helposti kierrettävissä päivän aikana rauhalliseen tahtiin. Jos skootterin tahtoo alleen, kannattaa sillä ajamisesta olla edes vähän kokemusta, sillä serpentiinitiet ja jyrkät mäet eivät noviisille ehkä ihan helppoja ole. Halpaa tämä lysti kyllä on, sillä parinkympin skootterivuokran lisäksi maksettiin ainoastaan bensa, jota meillä meni ihan yksittäisten eurojen edestä. Ainoa bensa-asema saarella löytyy muuten Visin kylästä ja meidän tutkimusten mukaan edullisin skootterivuokra parhailla ehdoilla on bensa-asemaa lähimpänä olevassa vuokraamossa, joka on bensa-asemasta katsottuna tien toisella puolella parisataa metriä keskustaan päin. Suuri suositus Visille ja skootterin vuokraamiselle!

4 comments:

  1. "Joista turisteja lappaa". Hehe, kuule ihan samoja turisteja olette tekin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin ollaan, enkä muuta tainnut väittääkään. :) itse vaan saavuttiin paikalle eri tavalla ja toki siellä muitakin paikalle autolla/skootterilla tulleita oli, mutta valtaosa turisteista tuli veneillä.

      Delete
  2. Mistä nää kommentoijat joilla on vain tyhjänpäiväistä ilkeää kommentoitavaa lappaa tänne, vai onko aina sama kyseessä :D :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sain vissiin vihat niskaan Kroatia-postausten myötä.

      Delete