Sunday 6 November 2016

Luminen Tallinna

Vietin osan viikonlopusta Tallinnassa porukoiden kanssa rentoutuen. Mua harmitti jo etukäteen, ettei joulutori ollu vielä näin aikasin auki, mutta lumisade sai kyllä aikaan joulusen tunnelman. Ostinpa joululahjojakin, joten tästä tais nyt tulla mun virallinen joulukauden avaus, jee!


Ekana päivänä ennen hotelliin pääsyä, käytiin aamupalalla Kochi Aidad -nimisessä panimoravintolassa. Oikeastaan ratkaiseva tekijä paikan valinnassa oli se, että ravintola löyty heti satamasta, eikä nälissään tarvinnu lähteä kauemmas. Aamupalabuffet oli perushyvä, mutta sitä piristi huomattavasti paikan mielettömän hieno sisustus! Aamupalapöydässä oli muuten tarjolla kahta erilaista, panimon omaa oluttakin. En oo kyllä vielä koskaan ennen törmänny olueen aamiaispöydässä. :D



Aamiaisen jälkeen käytiin jättämässä laukut hotellille ja lumisateesta johtuen suunnattiin lähimpinä oleviin ostoskeskuksiin. Mun onneks hotellin vieressä oli New Yorker, missä tein reissun ainoat ostokset, jotka ei ollu joululahjoja. En ollu koskaan ennen käynyt Kaubamajan kosmetiikkaosastolla, joten jouduin siellä niin pyörälle päästäni, etten osannut ostaa mitään. Toisaalta en oikeesti mitään nyt tarvitsiskaan, sillä tää syksy on ollut yhtä meikkien ostelua. Shoppailun jälkeen käytiin kirjautumassa hotelliin ja odoteltiin lumisateen hiljenemistä. Kun sakea pyry muuttu yksittäisiks lumihiutaleiks, lähdettiin me vielä vanhaan kaupunkiin kiertelemään ja syömään.







Hotellina meillä oli Nordic Hotel Forum, jonka ylimmässä kerroksessa on pieni, altaan ja poreammeen käsittävä allasosasto. Käytiin illalla uiskentelemassa siellä hetki meluisan, juhlatuulella olevan äijäporukan keskellä. Allasosastolla ollessa oli joku nyysinyt pesutiloista mun pyyhkeen ja äitin aamutossut! Onneks ne oli hotellin omaisuutta ja vielä suuremmaks onneks äitillä oli kaks pyyhettä mukana, niin sain niistä toisen käyttööni. :D



Meluisasta allasosaston porukasta huolimatta hotelli oli tosi hiljainen, eikä yölläkään mistään kuulunut ääniä. Myös aamupala sai ison peukun, sillä sieltä löyty paljon valikoimaa ja kaikki maistu hyvälle. Aamupalan jälkeen meidän olikin jo lähdettävä takasin satamaan ja laivalla Suomeen. Pieni irtiotto arjesta tekee kyllä aina hyvää ja niin kävi tälläkin kerralla.

Onko teille muotoutunut lempparihotelleita, -kauppoja tai muita suosikkipaikkoja Tallinnaan?

11 comments:

  1. Niin ihanan näkönen Tallinna kun on satanut lunta!!

    ReplyDelete
  2. Lähes hävettää myöntää, etten ole käynyt kunnolla Tallinnassa kuin viimeksi ennen ala-astetta, vaikka nykyään asun Helsingissä :P. On kivaa lukea postauksia ja vinkkejä sitä varten, kun sitten joskus menee. Tallinna näyttää todella tunnelmalliselta :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onpas siitä vierähtänyt aikaa. :D Jos itse asuisin Helsingissä, tulis Tallinnassa piipahdettua varmaan vähintään kerran vuodessa. Nyt Tampereeltakin tämä oli toinen reissu tämän vuoden aikana, puhtaasti kylpylöiden innoittamana. :)

      Delete
    2. Itsellä varmaankin syynä se, ettei mikään erityinen houkuttele Tallinnaan. Kivaa siellä on varmaankin joskus käydä, mutta yleensä suuntaan mieluummin johonkin kauemmaksi :).

      Delete
    3. Ymmärrän. :) Tallinnaan on helppo piipahtaa lyhyille (kylpylä)lomille, sillä Suomessa lomailu maksais ihan yhtä paljon ja melkein kaikki kaupungit on ainakin mulle paljon tutumpia. Tosiaan kyllä mäkin mieluiten menen jonnekin uuteen paikkaan, mutta Tallinnaan on helppo suunnata pienellä budjetilla, kun aikaakaan ei ole paljoa käytettävissä.

      Delete
    4. Ihan totta :). Jos tykkäisin kylpylöistä niin Tallinna olisi varmasti erityisen hyvä kohde :). Ja onhan se vaikeampaa saada lomaa ja budjettia kasaan vaikkapa Pariisin reissulle kuin Tallinnaan, eli siitäkin syystä Tallinna on mainio kohde.

      Delete
  3. Kiva postaus! Tallinna on kaunis. Meillä seuraava reissu edessä parin viikon päästä, tosin taas kerran vain päiväksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, se on kyllä kaunis kaupunki! Mukavaa reissua teille, toivottavasti Tallinnassa on silloinkin toi ihana lumipeite :)

      Delete
  4. Mä en ole tainnut koskaan käydä Tallinnassa talvella mutta voisi olla kyllä aikamoinen paikka lumen ympäröimänä! Ainakin kuvien perusteella melko tunnelmallinen:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä kaunis kaupunki, itse en taas oo tainnut käydä koskaan kesällä. Joulumarkkinoille olis kyllä kiva mennä, ne kun aukeaa reilun viikon päästä!

      Delete