Saturday 26 August 2017

Epilän kylpylän rauniot

Kuten viimeks lupailin, on nyt vuorossa toinen Tampereelta löytyvä hylätty paikka, eli Epilän kylpylä. Tän postauksen oli alunperin tarkotus tulla ulos jo tämän viikon alussa mun ollessa Kreetalla, mutten ehtinytkään muokata kuvia valmiiks ennen reissua. 


Kylpylän on rakennuttanut liikemies Sixtus Syrjänen perheelleen 1930-luvulla. Syrjäsen omistaman tehtaan tilausmäärän hiipuessa hänen piti joko irtisanoa työntekijöitä tai siirtää nämä muihin töihin, jolloin hän keksi siirtää tehtaan työntekijöitä rakentamaan yksityistä kylpylää. Antiikin kulttuuri näkyi perhettä aina 1950-luvulle palvelleessa kylpylässä, mutta sen jälkeen kylpylä on pahasti rapistunut, eikä raunioista oo enää paljoakaan jäljellä. Ehkä jotain paikan metsittymisestä kertoo ensimmäinen kuva, joka on otettu heti paikalle saavuttua.







Jotenkin nuo rauniot oli aika karmivat, enkä itsekseen tuonne lähtisi. Muutenkaan en kyllä välttämättä uudestaan Epilän kylpylän raunioita menisi katsomaan, sillä mulle oli pettymys se, miten vähän niistä olikaan jäljellä. Jos ei tietäisi, että rakennelma on ollu kylpylä, ei sitä mitenkään vois jäljellä olevista seinistä päätellä. Jos kuitenkin etsii Tampereelta jotain vähän erilaista tekemistä ja hylätyt rakennelmat kiinnostaa, on Epilän kylpylä ihan harkitsemisen arvoinen paikka. Kylpylälle löytää esimerkiksi suuntaamalla Voimalaitokselle Rahtimiehenkatua pitkin. Voimalaitoksen portin kohdalta vasemmalle, jolloin raunioille saapuu metsäpolkua pitkin. 

2 comments:

  1. Joskus olen kuullut tästäkin, mutta ikinä ei ole tullut käytyä. Kieltämättä vähän tylsän oloinen tulitikkutehtaaseen verrattuna. Kiinnostavin juttu tuossa lienee se, miten tehokkaasti luonto on vallannut tilan itselleen takaisin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, ei vedä mitään vertoja tulitikkutehtaalle. Ihan totta tuo mitä sanoit kiinnostavuudesta - itseäni kiehtoo lisäks tuo tarina, jonka mukaan kyseessä on ollut varakkaan perheen yksityiskäytössä ollu kylpylä :)

      Delete