Saturday, 30 December 2017

Matkustusvuosi 2017

Vuosi 2017 oli edeltäjäänsä parempi sekä matkustamisen, että muiden elämän osa-alueiden suhteen. Välillä sitä itsekin miettii, missä kaikkialla vuoden aikana on tullut käytyä, joten ynnätään vuoden kaikki reissut yhteen nyt.

Helmikuu: Sri Lanka
Vuoden ensimmäinen reissu suuntautui Sri Lankaan, jonne mentiin siskon kanssa 10 päivän reissulle. Tukikohtia pidettiin Unawatunassa ja Kalutarassa, joista Unawatuna oli meidän ehdoton lemppari. Päiväretkiä tehtiin Colomboon, jonne mentiin junaillen, Handunugodan teeviljelmille, Gallen vanhaan kaupunkiin ja Yalan kansallispuistoon. Tosi mielenkiintoinen ja hauska reissu, mutta näin jälkiviisaana olisin vaihtanu Kalutaran johonkin muuhun kohteeseen ja käynyt Kandyssa junalla. 





Huhtikuu: Tallinna
Huhtikuussa käytiin Henrin kanssa Tallinnassa kylpylälomailemassa ja shoppailemassa, kuten meillä nyt parin vuoden aikana on ollut tapana tehdä vähintään kerran vuodessa. Tämä oli Henrille yllätysreissu synttärilahjaksi, joka tosin paljastui hieman kun hän näki mulle postissa tulleen Viking Line Club -kortin.. Kylpylän ja shoppailun lisäks käytiin tutkailemassa Linnahallin hylättyä konserttitaloa ja istuttiin pitkä aika auringonpaisteessa keskustassa juttelemassa kaikesta maan ja taivaan väliltä. 




Toukokuu: Praha
Huhti-toukokuun vaihteessa suunnattiin Prahaan viettämään vappua. Kaupunki oli kummallekin entuudestaan tuntematon ja vaikka tykättiinkin Prahasta, vertailtiin sitä jatkuvasti Budapestiin, johon oltiin tykästytty todenteolla edeltävänä kesänä. Kelit oli kyllä oikein mainiot kaupunkiin tutustumiselle ja varsinkin Slovansky Ostrov-Zofinin saari keskellä Vltavaa oli kaunis paikka, kun taas Prahan linna pienoinen pettymys kaiken sen jonottamisen jälkeen.





Elokuu: Kreeta
Tänä vuonna meidän kesäreissun oli tarkoitus suuntautua Kroatiaan, mutta koska oltiin liian myöhään varailemassa lentoja, oli hinnat pompanneet liian korkeiksi. Päädyttiin turvautumaan meidän ikisuosikkiin, Kreikkaan, jonka sisällä kohteeksi valikoitui Kreetan Kolymbari, jonne päästiin lentämään suoraan Tampereelta kohtuuhintaan. Meille entuudestaan tutun Hanian lisäksi tehtiin laivaretki Gramvousan merirosvosaarelle ja Balosin laguuniin. Ihana reissu!




Syyskuu: Norrköping
Syksyn eka reissu oli myös randomein, sillä lähdin pääosin entuudestaan tuntemattomalla porukalla Ruotsin Norrköpingiin BELT Bootcampille kehittämään bisnesideoita. Mulla ei ollut hirveästi odotuksia reissun suhteen, mutta ihan mielettömän hauskaa meillä oli! Oli jännä nähdä, miten tiivis porukka meistä tamperelaisista muotoutui lyhyessä ajassa ja miten hyvin tultiin juttuun keskenämme. 




Lokakuu: Saksa
Bongattiin siskon kanssa edulliset lennot Tampereelta Bremeniin, joten eikun varaukseen. Bremenin  lisäksi ehdittiin piipahtaa Hannoverissa Oktoberfesteillä, mikä oli kyllä hauska kokemus! En jotenkin osaa kuvitella innostuvani matkustelemaan Saksassa hirvittävän paljon, mutta ainakin Bremen oli oikein kiva kaupunkikohde parin päivän pyrähdykselle. 






Joulukuu: Tallinna
Vuoden toinen kerta Tallinnassa, tällä kertaa päiväristeilyn merkeissä joulumarkkinoita katsomassa. 




Sellanen vuosi matkustelun osalta tällä kertaa! Jotenkin tuntuu, etten olis näinkään paljon matkustanut, joten välillä on ihan hyvä muistutella itseensä siitä, miten mahtavia reissuja on päässyt tekemään. :) Jokainen tänä vuonna tehty matka on kyllä ollut tosi kiva omalla tavallaan, mutta pakko nostaa lemppareiks Sri Lanka ja Kreeta. Ne olikin tän vuoden reissuista pisimpiä ja lämpimimpiin kohteisiin tehtyjä, joten ei mikään ihme, että ne nousi muiden yli. Seuraavaks voitaiskin mietiskellä täällä, millasia matkoja aion tehdä vuonna 2018!

4 comments:

  1. Ihana, kun ootte päässeet matkusteleen noin paljon! <3 Teidän reissut kuulostaa ihanilta! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, saa kyllä olla onnellinen siitä, miten paljon pystyy matkustamaan! Parasta on matkustella monipuolisesti ja tietysti mahdollisimman paljon :D

      Delete
  2. Kivoja reissuja sinulla ollut. :) Itsekin kävin pariin otteeseen Tallinnassa ja päädyttiin syksyllä Kroatiaan, kun sattui kohtuuhintaiset lennot kohdalle.. :)

    ReplyDelete