Sunday 6 January 2019

Mitä tehdä Roomassa 2,5 päivässä?

Marras-joulukuun vaihteessa käväisin työkaverin kanssa 2,5 päivän pyrähdyksellä Roomassa. Tämä oli kummankin ensimmäinen reissu niin Roomaan kuin Italiaankin, joten haluttiin tietysti nähdä - ja syödä - mahdollisimman paljon lyhyellä reissullamme, muttei suunnitella liikaa tai kiirehtiä, vaan käyttää aikaa pääasiassa haahuiluun ympäri kaupunkia. Lentokenttäkyytejä lukuunottamatta käveltiin joka paikkaan ja kilometrejä kertyikin reissun aikana maratonin verran. Ei myöskään käytetty rahaa nähtävyyksien sisäänpääsymaksuihin vaan pitäydyttiin ilmaisissa, joten nämä Rooma-vinkit sopii hyvin pienen budjetin reissaajille. 

Majoituttiin suloisessa pienessä B&B:ssä aivan Vatikaanin kupeessa, joten alkuillasta paikalle päästyämme lähdettiin kävelemään Vatikaanivaltiota ja samalla Rooman keskustaa kohti. Vatikaanin tärkeimmät nähtävyydet, eli Pietarinkirkko ja Pietarinaukio näyttävät upeilta iltavalaistuksessa, joten suosittelen ehdottomasti käymään niissä illalla! Vierailu Pietarinkirkon sisällä jätettiin toiseen päivään, sillä se oli menossa kiinni pian saapumisemme jälkeen eikä me haluttu kiirehtiä. Vatikaanin pikatsekkauksen jälkeen suunnattiin yhden Tiberjokea ylittävän sillan kautta Pantheonille ja Piazza Navonalle, josta löytyy yksi Rooman upeimmista suihkulähteistä. Tätä myös B&B:mme omistaja suositteli meille omana lempiaukionaan ja pakko kyllä sanoa, että tämä nousi omaksikin suosikikseni Trevin suihkulähteen ohi. Matkalla Piazza Navonalle pysähdyttiin piipahtamaan myös sisällä upeassa kirkossa, jonka luo satuttiin sattumalta. Roomassa parasta oli juuri se, että kirjaimellisesti joka puolella oli mielettömän hienoja rakennuksia ja katuja, jotka eivät edes olleet mitään varsinaisia nähtävyyksiä, joten parhaat palat löytyi vahingossa ja nähtävää oli kaikkialla. 










Toinen Rooma-päivä, eli ensimmäinen kokonainen päivämme, alkoi vierailulla Pietarinkirkkoon. Pietarinkirkkoon pääsee ilmaiseksi sisään, mutta varsinkin kesällä ja muina suosittuina aikoina jonot turvatarkastukseen ja kirkkoon voivat olla erittäin pitkiä. Me päästiin turvatarkastuksen läpi lyhyellä jonottamisella, muttei ensimmäisellä yrityksellä löydetty varsinaista sisäänkäyntiä Pietarinkirkkoon mistään. Ympäriinsä pyörimisen ja neuvojen kysymisen jälkeen löydettiin vihdoin sisäänkäynti muuallekin, kuin museoihin tai näköalatasanteelle ja päästiin sisälle tähän mykistävän hienoon kirkkoon. Sikstuksen kappeli jätettiin välistä sisäänpääsymaksun ja jonottamisen vuoksi, mutta Pietarinkirkko on mielestäni ehdoton kohde Roomaan matkustaessa ja tätä ei haluttu missään nimessä missata. Kannattaa muuten käväistä myös kirkon kellarikerroksessa, johon on haudattu entisiä paaveja.





Pietarinkirkolta suunta oli taas Rooman keskustaa kohti ja tällä kertaa tarkemmin Forum Romanumin ja Colosseumin luo. Oltiin jo etukäteen puhuttu, ettei kumpaakaan kiinnosta suuremmin käydä Colosseumin sisällä ja paikanpäällä vain varmistuttiin tästä. Vaikka koko Rooma onkin täynnä turisteja ja sitä myöten kaikenlaista kaupittelijaa ja huijaria, ei meitä ahdistanut ihmispaljous samalla tavoin missään muualla kuin Colosseumilla. Itse Colosseum ei varsinaisesti säväyttänyt, vaan totesimme monet vahingossa löydetyt, tunnelmalliset paikat paljon enemmän mieleisiksimme. Colosseumin näkee muuten ulkoapäin parhaiten nousemalla keskustasta päin tullessa metroaseman jälkeisen portaat ylös Giardinetto Del Monte Oppio -puistoon, mutta tämä on arvatenkin täynnä porukkaa. Ennen majapaikkaan palaamista, illan hämärtyessä ehdittiin myös monien suosittelemaan Trasteveren kaupunginosaan, josta löytyy Rooman parhaalla hinta-laatusuhteella varustetut ravintolat. Ainakin meidän vierailema Tonnarello oli koko reissun viihtyisin ravintola, jossa sekä palvelu että ruoka olivat erinomaisia. Myös yksi parhaista näköalapaikoista, Terrazza del Gianicolo löytyy Trasteverestä, josta tulikin kerralla mun lempialue Roomassa tunnelmallisuutensa vuoksi.  







Viimeisenä päivänä päätettiin käydä ydinkeskustan ostoskaduilla ja bongata samalla espanjalaiset portaat, Trevin suihkulähde ja meidän B&B:n omistajan suosittelema näköalatasanne, Terrazza del Pincio. Trevin suihkulähde jätettiin päivän viimeiseksi etapiksi hämärän laskeuduttua, joten aikaa haahuiluun oli sitä ennen ainakin tarpeeksi. Vaikkei espanjalaisia portaita kohtaan ollutkaan kovin suuret odotukset, oli ne silti jotenkin tylsemmät, kuin olin kuvitellutkaan. Järkyttävä ihmismassa ja kaupittelijoiden huutelu ei ainakaan auttanut asiaa, joten suunnattiin sieltä aika suoraan Pincioon bongailemaan näköaloja. Pincio oli ainakin näin keskellä päivää suositumpi, kuin edellisenä iltana hämärän aikaan vierailemamme Gianicolo, mutta toki Pincion näköalatasanne on myös pienempi. En oikein osaa nostaa kumpaakaan näistä ylitse toisen, sillä kumpikin paikka oli näkemisen arvoinen ja auttoi hahmottamaan kaupunkia paremmin. Onnistuttiin päivän aikana eksymään myös Altare della Patrialle, eli Viktor Emanuel II:n monumentille, joka oli massiivinen paikka. Siellä pääsi kiertelemään sisätilojakin ja näköalatasanteelta näki kaupunkia kattojen yläpuolelta. 








Trevin suihkulähde oli tietysti täynnä porukkaa, mutta kun suuntasi suihkulähteen edustan rappusia alas ja aivan lähteen reunaan, pääsi siellä jopa istumaan alas hetkeksi. Saatiin me myös sellaiset kuvat napattua, ettei niissä muita ihmisiä näy, mutta pidemmäksi aikaa ei huvittanut jäädä norkoilemaan. Kieltämättä Trevi on upea, mutta ihmispaljous vaikuttaa paikan viihtyisyyteen ja omaan kokemukseeni väistämättömän paljon, minkä vuoksi tykkäsin kokonaisuudessaan enemmän esimerkiksi Piazza Navonasta suihkulähteineen.

Nyt Rooman reissusta viisastuneena skippaisin kokonaan espanjalaiset portaat ja jopa Colosseumin, sillä ne ei säväyttäneet mua. Trevin suihkulähde kannattaa käydä katsomassa kun Roomassa kerran on, vaikkei sekään mun lemppariksi noussut. Maksulliset nähtävyydet, kuten Sikstuksen kappeli jätettiin tällä reissulla välistä, joten niistä en osaa mennä sanomaan mielipidettä. Kaupungissa on niin paljon ilmaista nähtävää, että maksulliset välttämällä menettää tuskin hirveästi. Monet nähtävyyksistä, kuten Pantheon ja Castel Sant'Angelo, ovat tasoa "kiva nähdä ohikulkiessa", mutta sellaisia, joita en asioikseen lähtisi etsimään. Ne parhaat paikat ovat kuitenkin niitä, joita en jättäisi välistä missään tapauksessa, eli oman kokemuksen perusteella suosittelen ehdottomasti käymään ainakin seuraavissa paikoissa:

  1. Trasteveren kaupunginosa ja Terrazza del Gianicolon näköalatasanne (Trasteveren ravintoloissa on kuulemma Rooman paras hinta-laatusuhde ja täällä paikalliset käyvät syömässä)
  2. Pietarinkirkko ja Pietarinaukio Vatikaanissa (Pietarinaukiolla kannattaa ehdottomasti käydä myös pimeän aikaan!)
  3. Piazza Navona suihkulähteineen
  4. Terrazza del Pincion näköalatasanne
  5. Vastaantuleviin kirkkoihin kannattaa kurkata sisälle
Mikäli mahdollista, kannattaa joka paikkaan kävellä, sillä kävellessä löytää upeita paikkoja ihan vahingossa.

No comments:

Post a Comment