Thursday 4 April 2019

Rantaelämää Hội Anin An Bang Beachilla

Hoi Anista pääsee kätevästi nauttimaan pitkistä hiekkarannoista pyörän tai taksin kyydissä. Neljän kilometrin matka Hoi Anista taittuu reiluun kolmeen euroon taksin kyydillä, mikäli määränpääksi sanoo An Bang Beach. Jos kyydistä mielii jäädä muulla kohdalla, on matka hieman pidempi ja taksa kalliimpi. Me mentiin ensimmäisellä kerralla An Bang Beachille, jossa ainakin helmi-maaliskuun vaihteessa oli paljon porukkaa ja toisella kerralla kahden kilometrin päähän An Bang Beachista Hidden Beach -ravintolan kohdalle, jota moni on kehunut rauhalliseksi. Me kuitenkin jatkettiin kävellen matkaa vielä siitä, sillä Hidden Beach ei ollut enää pysynyt niin hiljaisena.







Päädyimme kävelemään rantaviivaa pitkin An Bang Beachia kohti ja löysimme matkalla rauhallisen spotin Lucky Beach -ravintolan kohdalta. Paluumatkalle lähtiessä kävelimme takaisin An Bang Beachille nappaamaan taksin, eli mikäli rauhallinen paikka on hakusessa, suosittelen ottamaan taksin An Bang Beachille ja rannalle saavuttua suuntaamaan parkkipaikasta katsottuna oikealle, josta löytyy Lucky Beachin lisäksi muitakin hiljaisia paikkoja joko ravintoloiden edestä tai tyhjältä kohdalta rantaa. Myös rannan vasen puoli tuli testattua ja sielläkin oli selvästi päärantaa hiljaisempaa. Ainakaan me ei löydetty mitään oikeasti autioita spotteja, mutta tarpeeksi rauhallisia kuitenkin, jos rantaviivaa pitkin silloin tällöin ohitse kävelevät ihmiset ei haittaa.

Ruuat ja juomat Lucky Beachilla olivat aikalailla yhtä edullisia, kuin Hoi Anissakin (ruoka+juoma halvimmillaan 3-4€), mutta An Bang Beachin ravintoloissa tupla- tai triplahintaisia kaupunkiin verrattuna, joten penninvenyttäjän kannattaa jo siitäkin syystä kävellä päärannalta kauemmas. Varsinkin rannalla haluan kuulla vain aaltojen pauhua, enkä vesijettien ja stereoiden jylinää, joita An Bang Beachilla oli tarjota, mutta mikäli tykkää palveluiden läheisyydestä eikä muiden ihmisten läheisyys haittaa, on An Bang Beachkin omalla tavallaan viihtyisä ja hyvä valinta. 



2 comments:

  1. Hyvä tietää, kiitos tästä vinkistä! Huomenna saavutaan Vietnamiin kuukaudeksi, joten pitääkin katsella blogistasi muitakin vinkkejä 😊

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, että vinkeistä on iloa. Huippua reissua teille, nauttikaa Vietnamin lämmöstä ja hyvästä ruuasta :)

      Delete