Tuesday 21 April 2015

Lomalla perheen kanssa

Mun perhe tuli tänne viime viikon keskiviikkona ja lähti tänään takasin Suomeen. Vajaasta viikosta kaks päivää vietettiin Dobrichissa ja loppuaika Varnassa, joista jälkimmäisestä aion nyt kertoa päällimmäisiä fiiliksiä.

Perheen täällä ollessa sattu kyllä olemaan yllättävän hyvät kelit, sillä etukäteen korkeimman lämpötilan luvattiin olevan +20 ja ukkosta ja sadetta useampana päivänä. Lopulta kahtena päivänä meni helleraja rikki ja ainoastaan yhtenä iltana ukkosti ja sato. Tuntu niin ihanalta päästä rannalle ja olla paleltumatta! :D Uimaan ei kyllä mieli tehny, sillä varpailla merivettä kokeillessa oli hypotermia lähellä ja medusoitakin siellä lillu. Täällä nää lämpötilat heittelee ihan järkyttävästi, lauantaina oltiin rannalla hikoilemassa ja sunnuntaina sit jo meinattiinkin paleltua +6 asteen lämpötilaan ja kylmään tuuleen..


Varnassahan mä oon ollu kunnolla vaan kahesti aiemmin, minkä lisäks Varnan linja-autoasema on ollu useamman kerran välietappina muualle matkaa jatkaessa. Tästäkin syystä oli kiva olla yötä Varnassa nyt vähän lämpimämmillä keleillä ja käydä tutustumassa muihinkin paikkoihin kun ostoskeskukseen ja rantaan. Meidän hotelli oli keskustassa, noin 400 metrin päässä rannasta. Aika kulu lähinnä paikkoja kierrellen, löhöten ja syöden. Meripuisto on niin kiva, en ollukaan aiemmin käyny puistossa niissä paikoissa, mitä nyt kierreltiin! Sieltä löytyy kaikkee aina sotatamineista ja museoista jätskikojuihin ja valtaviin kukkaistutuksiin.

Haahuilun lisäks viettiin kahtena päivänä useampi tunti rannalla ja yks viileempi päivä kulutettiin akvaariossa ja Grand Mallissa. Sunnuntai-iltana mä tulinkin takas Dobrichiin maanantaista koulupäivää varten ja maanantaina tuntien loputtua menin vielä Varnaan viimeseks yöks.






Hevikala

Hassuja asioita mitä huomas nyt muiden kans liikkuessa oli muun muassa se, ettei palvelu täällä oo oikeesti niin töykeetä kun mitä kaikki kuvittelee. Varsinkin tolleen neljän hengen porukalla liikkuessa palvelu oli keskimäärin hyvää. Dobrichissa tietysti vähän huonompaa kun Varnassa, sillä täällä ei juuri turisteja oo, eli kielitaidon puutekin on jo esteenä. Tietysti huonookin asiakaspalvelua löytyy, mutta kyllä viikon aikana palvelu oli enimmäkseen kohtuullista tai hyvää, ihan samanlaista kun esimerkiks Suomessa.

Mun perhettä tais ihmetyttää ainakin se, miten varsinkin Dobrichissa tuijotetaan kaikkia turisteja. Perjantaina bussiasemalle kävellessä tuntu, niinku ois ollu joku näyttelyhevonen. Aseman ulkopuolella oli lauma miehiä kahvittelemassa ja niiden käytöstavat oli luokkaa Ö. Huomattiin myös, ettei kulkukoirat ja -kissat oo nälkiintyneitä, vaikka mä niin niitä aina säälin. Yritettiin syöttää niille leipää, mut ei kelvannu. :D 

Tää oli vaa tällanen pikakatsaus viime viikkoon, sillä en kuvia hirveesti jaksanu räpsiä ja kouluhommat painaa päälle. Torstaiks ois tehtävä liiketoimintasuunnitelmasta esitys, maanantaina on espanjan tentti ja miljoonan tehtävänannon deadline on 7.5., jolloin alkaa myös tenttiviikko. Sen lisäks pitäis hankkia toimeksantaja opparille ja väsätä pari apurahahakemusta pikimmiten. Nekin hommat ja tentteihin lukemiset pitäis hoitaa pois alta tässä 9 päivän aikana, sillä mun poikaystävä tulee tänne toukokuun ensimmäinen päivä, enkä halua tuhlata meidän yhteistä aikaa kouluhommiin.. Kiirettä siis pitää ja motivaatio on hukassa, mut kuukauden päästä tää jo loppuukin!

No comments:

Post a Comment