lauantai 7. helmikuuta 2015

Talvi Bulgariassa

Viime yönä sato lunta ja nyt kaikkialla on loskaa ja jäätä, ei hitto! Teille ei ole tehty mitään lukuunottamatta keskustan suurimpia kävelykatuja, joihin on aurattu kulkuväylät.

Tän 1,5 viikon aikana, mitä täällä oon viettänyt, ei lunta ole tätä päivää ennen ollut. Lämpötilat ovat olleet kaikkea 2 ja 10 plusasteen väliltä. Aurinko on näyttäytynyt välillä, mutta myös tuulta ja sadetta on saatu. Eilen oli selvästi aiempaa synkempi keli ja nyt ainakin seuraavan 10 päivän sääennusteen mukaan lämpötila vaihtelisi parista plusasteesta jopa -8 asteeseen. Masentavaa, mä kun tulin tänne siinä uskossa, ettei lunta tai pakkasta tarviis kestää.. :/

Juttelin tällä viikolla englannin opettajan kanssa säästä ja hän sanoi, että on poikkeuksellista ettei täällä ole lunta. Tänä talvena ennen tätä päivää on lunta satanut vain yhtenä päivänä, ja sekin suli heti pois.


 Tällanen yläpuolella oleva näkymä ootti aamulla ikkunasta kun avasin verhot, aika kurja alku päivälle!




Meillä oli suunnitelmana mennä tänään Varnaan, mutta koska lumisade oli odotettavissa, päätimme luopua suunnitelmasta ja yrittää uudestaan viikon päästä. Harmittaa, koska olisin halunnut käydä shoppailemassa ja tutustua Varnaan, jotta osaan mennä sinne myös yksin. Kävin siis pyörähtämässä tänään Dobrichin kaupoissa Varnan kauppojen sijaan, mutta ei täällä tuota valikoimaa kyllä hirveesti ole. Yhden ostoskeskuksen löysin, mutta sielläkin kaupat on paikallisia pieniä putiikkeja, jotka myyvät enimmäkseen halvan ja huonolaatuisen näköistä vaatetta. Jossain on kuulemma toinen ostari, mutta en mä sitä löytänyt..

Alkaa kyllä koti-ikävä vähän vaivata nyt kun keli on noin kurja, eikä oo oikein mitään tekemistä kirjojen lukemisen ja sarjojen kattomisen lisäks. Totta kai täällä voi tutustua uusiin ihmisiin ja hengata yhdessä, mutta ei sitäkään jaksa koko aika tehdä. Jotenkin oon tosi hidas tutustumaan ihmisiin ja sit tää pienoinen kielimuurikin hankaloittaa small talkia. Viimeks eilen kävi niin, etten ymmärtäny mitä toinen vaihtari yritti selittää mulle Facebookissa, kun ei kaikilla toi kielioppi oo ihan parhaasta päästä. Oon kyllä niin tyytyväinen siihen, miten Suomessa opetetaan englantia. Täällä vaan tuntuu, että pitää välillä yksinkertaistaa omia lauseita, jotta muut ymmärtäis. Ei oo kyllä aiemmin ollu tällasta ongelmaa, kun mun kielitaito on suomalaisella mittapuulla varmaan keskiluokkaa. :D

Leffassa käynti houkuttais kun täällä noi hinnat ei päätä huimaa ja Deppin uusinkin tuli jo yli viikko sitten! Tietääkö kukaan, onko täällä leffat dubattuja vai bulgariaksi tekstitettyjä? En saa noita paikallisen leffateatterin sivuja englanniksi, eikä bulgaria oikein luonnistu..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti