Morro do Morenon vuori

Viimesen Vitória-postauksen kirjottaminen on vähän venähtänyt, sillä viimeaikoihin on mahtunu joulun lisäks paljon muutakin. Valmistuin yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta, mitä juhlittiin koko joulua edeltävä viikonloppu. Lisäks oon käyttäny aikaa myös töiden etsimiseen ja rentoutumiseen, mutta nyt on aika palata Brasilian pariin täällä blogissa! Tällä kertaa vuorossa on Morro do Moreno -niminen vuori, joka itseasiassa sijaitsee Vitórian naapurikaupungissa, Vila Velhassa. Paikalliset suositteli 274 metriä korkeelle vuorelle kiipeämistä ja yksi heistä lähti meidän mukaan patikkareissulle. 

Patikointi tehtiin biitsipäivän päätteeksi ennen auringonlaskua. Suunnattiin rannalta ostarille syömään, ostamaan vettä ja vaihtamaan vaatteet, minkä jälkeen edessä oli reilu 20 minuutin patikointi rinnettä ylös. Paikallinen kaveri oli etukäteen hirveen huolissaan meistä ja taispa luulla, ettei selvitä tollasesta matkasta. Ei tietenkään olla totuttu tollasessa reilun +35 asteen helteessä patikointiin. Sen huolehtimisen perusteella osasin kuitenkin kuvitella paljon pahempaa, mutta toi kapuaminen oli ihan hauskaa ja matkakin melko lyhyt. Huipulta avautuvat maisemat olis ollu rankemmankin kiipeämisen arvoset, kattokaa vaikka!

Kuvissa näkyvä silta on The Third Bridge, eli Brasilian toisiks suurin silta, joka ylitettiin bussilla aiemmin samana päivänä. Mielettömän kokonen ja muutenkin kivan näkönen silta, jota olis voinu jäädä katselemaan muiden upeiden maisemien ohessa vaikka koko illaks. Pianhan meidän piti kuitenkin palata alas, että ehditään ennen pimeää. 

Nyt, kun Vitórian kertomukset on saatu pakettiin, on seuraavina postausaiheina vuorossa Rio de Janeiro! Palailen niiden pariin lähipäivinä.

Jokiristeily ja alkuperäisasukkaiden kylä Santa Cruzissa

Vitóriasta käsin päästiin käymään jokiristeilyllä ja alkuperäisasukkaiden asuttamassa kylässä. Jokiristeily lähti Santa Cruzista, jonne matkattiin parin paikallisen kanssa minibussilla. Olin koko ajan siinä uskossa, että natiivien kylä on jossain jokiristeilyn varrella, mutta totuus oli, että sinne suunnattiin bussilla vasta risteilyn jälkeen. Risteily koostui maisemien katselun ja auringonoton lisäksi uimisesta, johon tarjoutui mahdollisuus kun botski sidottiin kiinni keskellä jokea olevaan lauttaan.

Risteilyn jälkeen rannassa oli tarjolla paikallisen mamman valmistama buffetpöytä, jonka antimet oli ihan älyttömät! Löytyi paikalliseen tapaan valmistettua kalaa, kanaa, pastaa, punaista lihaa, papukastiketta, riisiä, monia erilaisia kasviksia ja ties mitä muuta. Taidettiin kaikki melkein kuolla onnesta. :D

Syömisen ja langattoman netin hyödyntämisen jälkeen pakkauduttiin takas minibussiin ja ajettiin lähistöllä olevaan kylään, jossa asuu noin 30 alkuperäisasukasperhettä. Samantyylisiä, oman yhteisön muodostavia kyliä on lähistöllä parikymmentä. Vaikken nyt mitään kasvomaalauksia ja inkkaripäähineitä odottanutkaan, yllätyin että nuoret olivat älypuhelimet kädessä, meikit naamassa ja tyylikkäästi pukeutuneita. Meidän paikalle mennessä nuorilla oli opiskelutuokio menossa ulkona olevassa katoksessa. Opiskelu tapahtuu kokonaan omassa kylässä, eli he eivät käy muualla koulua. Myös yhteisön ulkopuolella työskentely on harvinaista. Katoksen vieressä oli kirjahylly eli yhteisön kirjasto ja löytyipä lähistöltä yksinäinen yleisöpuhelinkin. Yksi rakennuksista oli kokonaan turistikäytössä - osittain museona ja valokuvanäyttelynä ja osittain käsityömyymälänä.

 Ostettiin paikallisten tekemiä, perinteisesti sateen kutsumiseen käytettyjä soittimia. Yksi parhaista matkamuistoista, joita oon ikinä hankkinu!

Mielenkiintoinen kokemus käydä katsastamassa tällanen kylä, vaikka mulle tulikin hieman tungetteleva olo ja säälin kamalasti noita koiria. Ne oli niin likasen ja reppanan näkösiä, että olis tehny mieli adoptoida kaikki.

Ootko käynyt koskaan alkuperäisasukkaiden kylässä? Missä ja millainen kokemus oli?