Tšernobyl 33 vuotta onnettomuuden jälkeen

Kun lennot Kiovaan oli varattu, oli itsestäänselvää käydä myös Tšernobylissä, jonka ydinvoimalaonnettomuudesta on nyt kulunut 33 vuotta. Tutkittuamme retkiä aikamme, totesimme Solo Eastin päiväretken olevan hinta-laatusuhteeltaan järkevimmän oloinen, sillä vajaan 80 euron hintaan sisältyi kaikki; bussikuljetukset Kiovasta, koko päivän kestänyt opastus sekä Tšernobylissä että Prypjatissa ja lounas tšernobyliläisessä hotellissa. 

Omatoimimatkoja alueelle ei ole mahdollista tehdä, sillä ydinvoimalan ympärillä on 30 kilometrin suojavyöhyke, jonka sisään vartioinnin läpi pääsevät vain opastetut turistiryhmät, alueen työntekijät ja erityisluvan saaneet ihmiset. Vielä nykyäänkin säteilyalueella asuu reilut 100 ihmistä, jotka ovat siellä lainvastaisesti. Useimmat heistä ovat vanhuksia, jotka ovat muuttaneet takaisin omaan kotiinsa evakuoinnin jälkeen välittämättä mahdollisista terveysvaikutuksista, eivätkä viranomaiset puutu heidän asumiseensa.

Matkasuunnitelmistamme kuultua moni järkyttyi ja piti meitä hulluina, kun olimme vapaaehtoisesti menossa säteilyalueelle. Mikäli alueella noudattaa annettuja ohjeita, ei vaaraa terveydelle kuitenkaan näin lyhyellä vierailulla ole ja esimerkiksi 10 kilometrin korkeudessa lennolla - puhumattakaan röntgenkuvauksesta - säteilylle altistuu enemmän, kuin vierailulla Tšernobylissa ja Prypjatissa. Saimme etukäteen ohjeet pukeutua pitkiin housuihin, umpinaisiin kenkiin ja pitkähihaisiin, eli ihoa tuli jättää näkyviin mahdollisimman vähän. Lisäksi mihinkään koskeminen, maassa istuminen ja ulkona syöminen ja juominen oli kiellettyä, mutta bussissa omia eväitä sai nauttia. Saimme myös kaulaamme pienet alfa- ja gammasäteitä tallentavat mittarit, joiden avulla tutkitaan säteilylle altistumista. Säteilyalueelta poistuessa jouduimme myös kulkemaan kahden säteilymittauksen läpi, jotka kyllä vaikuttivat mun mielestä enemmän turvallisuudentunteen luomiselta, kuin aidoilta mittauksilta, mutta siitä huolimatta koin oloni aivan turvalliseksi koko vierailun ajan.

Saavuttuamme bussilla säteilyalueelle oli ensimmäinen pysähdys Tšernobylin kaupungin kyltin luona, jonka jälkeen alkoi näkyä ensimmäisiä autioita rakennuksia, katuja, räjähdykselle tehty muistomerkki ja yksi ainoista Ukrainassa yhä pystyssä olevista Lenin-patsaista. Tšernobylissä toimii vielä tätä nykyä posti sekä muutama ravintola ja kauppa alueella työskentelevien vuoksi. Jotkut matkanjärjestäjät tekevät myös yön yli kestäviä matkoja Tšernobyliin, jolloin majoitus tapahtuu alueen ainoassa hotellissa, eli samassa, jossa söimme lounaamme. 

Moni ei varmasti tiedä, että Tšernobylissä vierailu ei tarkoita pelkkää ydinvoimala-aluetta ja Tšernobylin kaupunkia, sillä käytännössä kaikki ydinvoimalan työntekijät asuivat Prypjatin kaupungissa, joten Prypjatin aavekaupungissa vierailu on suuri osa retkeä. Prypjatin rakentaminen aloitettiin vuonna 1970, kun Neuvostoliitto oli päättänyt rakentaa Tšernobylin kaupungin lähelle ydinvoimalan. Tšernobylin kaupungissa ei olisi ollut tarpeeksi tilaa kaikille työntekijöille, joten heitä varten päädyttiin rakentamaan noin kolmen kilometrin päähän aiotusta ydinvoimalan sijainnista uusi kaupunki, josta asunnon saivat vain ydinvoimalan työntekijät perheineen. Prypjatin kaupungista rakennettiin moderni malliesimerkki uudenlaisesta neuvostoliittolaisesta kaupungista. 

Kun onnettomuus tapahtui 26.4.1986, pidettiin se aluksi salassa kaikilta, vaikka lähiseutujen asukkaat näkivätkin ydinvoimalasta nousevan savun. Vasta kaksi päivää myöhemmin Prypjatin kaupunki evakuoitiin, mutta vielä silloinkin asukkaille kerrottiin heidän pääsevän palaamaan kotiin kolmen päivän kuluttua. Mukanaan vain henkilöpaperit, pienet eväät ja vaatekerta, asukkaat eivät tienneet lähtevänsä kodeistaan pysyvästi. 

Onnettomuus yritettiin pitää salaisuutena myös muulta maailmalta ja pelastustöihin tulleelta henkilökunnalta, joka joutui työskentelemään ilman minkäänlaisia suojavarusteita ja näin ollen altistui hengenvaaralliselle määrälle säteilyä. Pelastustyöntekijöistä moni sairastui tai kuoli pian onnettomuuden jälkeen, mutta esimerkiksi säteilyn aiheuttaman syövän muodostumiseen voi kulua vuosikymmen, joten statistiikkaa onnettomuuden aiheuttamista sairauksista on ollut hankala ylläpitää. Kaikkiaan säteilyalueelta evakuoitiin 135 000 ihmistä, joille Neuvostoliitto hankki uudet asunnot.

Tšernobylin kaupungissa päästään vierailemaan päiväkodissa, joka tyhjeni muun säteilyalueen tapaan ihmisistä 33 vuotta sitten. Moni talo Tšernobylissä ja Prypjatissa on kokenut varkauksia säteilystä piittaamattomien varkaiden ja Neuvostoliiton hajoamisesta aiheutuneen vartioinnin puutteen vuoksi. Tiesin jo etukäteen sen, että päiväkoti on joutunut ryöstelyn lisäksi myös lavastuksen kohteeksi, sillä moni siellä näkyvistä nukeista, kaasunaamareista ja muusta tavarasta on tuotu sinne jälkikäteen turistien "iloksi" ja kuvausrekvisiitaksi, mikä on jotenkin käsittämättömän typerää. Muualla näin räikeää lavastusta ei näkynyt, vaan esimerkiksi Prypjatin uimahalli ja ruokakauppa vaikuttivat aidosti luonnon tuhoamilta ja tavarat sinne hylätyiltä. 

Alla olevissa parissa kuvassa näkyy räjähtänyt nelosreaktori, tai oikeammin sen 2016 valmistunut uusi suojakuori, jonka pitäisi kestää seuraavat 100 vuotta. Aiempi, pian räjähdyksen jälkeen rakennettu suojakuori oli tehty kestämään vain 30 vuotta, joten uusi, massiivinen suojakuori rakennettiin 300 metrin päässä reaktorista ja siirrettiin  suoraan vanhan päälle. 

Pääsimme katsomaan reaktoria parinsadan metrin päästä, mutta sitä lähemmäksi ei päästetä muita kuin työntekijöitä, jotka hekin viettävät reaktorin lähellä lyhyitä aikoja kerrallaan. He myös tekevät siellä esimerkiksi viiden päivän työputken, jonka jälkeen heillä on yhtä monta päivää vapaata säteilyannoksen rajoittamiseksi. Oli järkyttävää kuulla myös se, että viimeinen neljästä ydinvoimalan reaktorista suljettiin vasta vuonna 2000, vaikka nelosreaktorin räjähdys johtui ainakin osittain suunnitteluvirheistä ja puutteellisista turvallisuuskäytännöistä. Räjähdyksen aikaan rakenteilla olivat myös reaktorit viisi ja kuusi. 

Prypjatin aavekaupungissa vierailtiin myös palloiluhallissa, metsittyneellä jalkapallokentällä, miliisiaseman putkassa ja ehkä kuuluisimmalla nähtävyydellä, eli huvipuistossa, jota ei koskaan ehditty avata, sillä sen avajaispäivä olisi ollut vain viisi päivää onnettomuuden jälkeen. Pysähdyimme myös punaisen metsän rajalla, joka on vielä nykyäänkin kielletty alue sen suuren säteilymäärän vuoksi. Kun ajoimme punaisen metsän ohi, piippasi oppaallamme ollut säteilyn määrää mittaava geigermittari hetken säteilymäärän nousun vuoksi, mutta oppaamme vakuutti näin lyhyen altistuksen ja piippailusta huolimatta edelleen kohtuullisen pienen säteilymäärän olevan vaaratonta. Vesistöt, kaivonkannet ja sammalmättäät ovat hotspotteja, eli kohtia, jotka varastoivat säteilyä itseensä ja joissa geigermittarin lukema nousi selvästi. 

Myös autot varastoivat säteilyä itseensä, joten kaikki henkilöautot päätettiin haudata maahan pian onnettomuuden jälkeen esteenä niiden varastamiselle ja säteilyn levittämiselle muualle. Autojen hautausmaalla, jolla kävimme, oli pari viranomaiskäytössä ollutta henkilöautoa, koulubusseja, kaivinkoneita ja muita viranomaisten onnettomuuden jälkeen tarvitsemia autoja, mutta kaikki muut oli haudattu syvälle maahan. 

Alueella elää nykyään huomattava määrä eläimiä, kuten lauma villihevosia, jotka onnistuttiin näkemään matkalla Tšernobyliin! Prypjatissa vältettiin myös hirvikolari, kun yksi harvoista alueella asuvista hirvistä rynnisti suoraan bussimme edestä metsään. Lisäksi kaikkien vartiopisteiden ja muiden työntekijöiden miehittämien paikkojen lähellä oli koiria, joista selvästi pidettiin huolta. Sydän särkyi, kun niitä ei saanut silittää! Koirille sai kuitenkin tuoda ruokaa ja bussimme reilun 10 hengen porukasta meidän lisäksi yhdellä oli koiranruokaa mukana. 

Kun lähdimme Prypjatista, kävimme vielä 10 kilometrin päähän päätiestä piilotetun tutkan luona. Vuonna 1972 rakennetun, 700 metriä pitkän ja 100 metriä korkean tutkan tarkoitus oli lähettää aaltoja, joiden avulla se pystyy havaitsemaan ennakkoon Neuvostoliittoa kohti ammutut ohjukset. Tutka ei ilmeisesti koskaan toiminut täysin oikein ja mulle tuli sellainen kuva, ettei sen toimintaa ymmärretä vieläkään täysin, sillä kun ydinvoimaonnettomuus tapahtui, tuhottiin myös kaikki tutkaa koskevat asiakirjat. Paikallisille väitettiin, että alueella on lasten leirikeskus, jotta tutkalle johtanutta tietä ei ihmetelty, vaikka hökötyksen huippu näkyi selkeällä säällä Prypjatin korkempien rakennusten huipuille asti.

Loppuun vielä pari käytännönvinkkiä ja muuta tietoa Tšernobylin matkaa ajatellen. Tärkein on, että ota mukaan passi, jonka numeron olet etukäteen ilmoittanut matkanjärjestäjälle. Ilman passia suoja-alueelle ei ole asiaa lainkaan. Pue päälle pitkähihaista ja -lahkeista (ei hametta) ja umpinaiset kengät. Mikä itseäni yllätti, oli kävelyn vähyys ja miten paljon paikasta toiseen liikuttiin minibussilla, joka pysähtyi sopivissa kohdissa eri nähtävyyksien luona. Prypjatissa kävelimme ehkä vajaan kilometrin rakennuksilta toisille, mutta muuten matkat taitettiin bussilla, sillä välimatkat ovat yllättävän pitkiä. 

Pysähdyksiä oli tarpeeksi, aikaa valokuvaamiselle mukavasti, opastus kaikinpuolin riittävää ja vessataukojakin usein ja aina oli tiedossa, milloin on seuraava vessatauko. Tykkäsin tämän matkanjärjestäjän retkessä erityisesti siitä, että me kuljettiin koko ajan hieman muita ryhmiä edellä, eikä jouduttu missään vaiheessa ryysikseen. Vaikka etukäteen suositeltiin ottamaan omat eväät mukaan, ei niille olisi ollut välttämättä tarvetta, sillä lounas syötiin melkein ensimmäisenä parin tunnin bussimatkan päätteeksi Tšernobyliin saavuttuamme. Lounaalla sai valita kana-, possu- tai kasvisvaihtoehdon ja se oli hyvää perusruokaa. Lisäksi sekä meno- että paluumatkalla pysähdyimme paikkoihin, joista pystyi ostamaan edullisesti naposteltavaa ja juomaa.